Monthly Archives: maaliskuu 2014

Tasavalta ilman puolueita?

Normaali

Se, mikä demokratiassa on vialla on puolueet. Ne vesittävät sen, mikä saattaisi toimia ilman niitä. Seuraavassa luettelen kaiken, mikä on vialla puoluepolitiikassa. Nämä teemat vaihtelevat, onhan politiikka osa kaikkia hallinnan tasoja…

1) Puolueet saavat tukia valtiolta. Ne on tarkoitettu mainostamiseen ja hallintokuluihin. Kuitenkin perustavaa laatua olevalla tasolla, vaalimainokset ovat ilmaisia; onhan äänestyskopissa kaikkien kandidaattien nimet, ja tuo vaalilista on eräänlainen holistinen mainos. Jos äänestäjät tuntisivat nimien taakse kätkeytyvien politiikan, valinta olisi valistunut. Puolueet haluavat kuitenkin mainostustukia.
– ”Muuten oikeistolaiset saisivat kaikki äänet, sillä heillä on varat maksaa omat mainoksensa omasta lompakostaan.”
Ihmiset kuitenkin luultavasti äänestäisivät altavastaajaa, jos olisi vain yksi mainostamiseen kykenevä puolue (~Kokoomus, RKP). Nykymenossa taas ei OLE altavastaajia, eivät edes persut.
2) Puoleet vääristävät edustuksellista demokratiaa pakottamalla edustajat ns. puoluekuriin. Jos kansanedustajat voisivat äänestää haluamallaan tavalla, äänestystulokset saattaisivat kallistua hävinneeseen kantaan, mitä se kulloinkin sattuisi olemaan. Kansanedustajien pitäisikin saada tulla eduskuntaan jonkin ”alustavan ” lipun alla (vihreä, VL tms.) — minkä jälkeen äänestyskäyttäytyminen olisi tilastoitava ja puolueen vaihtaminen olisi mahdollista kauden lopussa, jos olisi selvää, että edustajan todelliset sympatiat sykkisivät jollekin muulle kuin alustavalle puolueelle. Tiedämme ihmisten olevan ristiriitaisia, joten heille tulisi antaa mahdollisuus siihen ilman syyllisyydentuntoa. Liha ei tottele kuria. TUNNE ja yksilöllisyys ovat kaiken A & O. Politiikka on tunnetta – ei kuria.
3) Puolueet muodostavat enemmistöhallituksia nykyään (erotukseksi Kekkosen ja Sorsan ajasta), jotta talouselämä ei heiluttuisi jatkuvasti hajoavista hallituksista. Puoluehallitusten sijasta meillä voisi olla vain joukko ministereitä, jotka voitaisiin valita edustajista henkilökohtaisen soveltuvuuden ja vaaleissa saatujen äänien perusteella. Ts. koulutus, kielitaito, yritystausta ja vankka kokemus ohittaisi pienen äänisaaliin tarpeen vaatiessa. Näin päästäisiin misseistä opetusministereinä tai valtiot. ylioppilaista sisäministereinä. Kun ministeri eroaisi syystä tai toisesta, häntä ei korvattaisi samasta puolueesta, koska puolueita ei noteerattaisi (tässä asiassa).
4) Puolueista tehdyt enemmistöhallitukset tekevät oppositiosta tarpeettomasti tarpeettoman. Mikään, mitä se sanoo, ei ole tärkeää. Välikysymykset ja kyselytunnit ovat farssirituaali, joka vain todistaa, että eduskunnassa on kitkaa ja vastahankaa eri ryhmien välillä. Mutta senhän me jo tiesimmekin. Se, että opposition edustajille pitää maksaa neljästä invalidivuodesta ilman mitään vaikutusta mihinkään on veronmaksajien rahojen haaskausta ja hyvin kallista sen puoleen, koska heidän avustajilleenkin pitää maksaa, ynnä taksimaksat ynnä ekskursiot ynnä X ynnä Y ynnä Z…
5) Puolueiden (8) takana lymyää 8 pienempää puoluetta, eivätkä ne saa  koskaan mitään edustusta lukuunottamatta vaali-iltaa A-studiossa. Ne ovat olemassa rekisterissä ilman vaikutusta, ja tälle pitäisi tehdä jotakin. Eduskunnassa, jossa on 199 paikkaa, pienet voitaisiin päästää ensimmäiseksi sisään, paikka per puolue, niin että 191 paikkaa jäisi lopuille, isommille puolueille. Eduskuntaan pitäisi päästä 5000 kannattajakortilla ja mahdollisesti 5 kunnallisvaalipaikalla. Pidettyjen puheiden perusteella – sillä eduskunta on yksi tärkeimmistä paikoista ”mainostaa” politiikkaa (rahan sijasta), kuten edellä asiaa sivuttiin – pikkupuolueet voisivat ajan myötä saada isommankin siivun kaikkien muiden kakusta ja näin muuttaa kuvaa kansan äänijakautumasta vastaamaan todellisuutta. Isot puolueet eivät tietenkään tätä halua, koska ne salaa halveksuvat kansan makua – sitä samaa, joka on heidänkin edustajansa valinnut eduskuntaan. Mutta kaikilla ei ollut varaa perustaa puoluettaan vuonna 1914.
6) Pienempien puolueiden kuuleminen ja siitä seuraava poliittinen jännitys saattaisi hinata pitkään alhaalla pysyneen absoluuttisen äänestysprosentin lähemmäksi 90:ää %, jonka seutuville se kuuluu. On normaalia, että joka kymmenes kansalainen ei käy äänestämässä henkilökohtaisista syistä, mutta siihen ei pitäisi olla poliittista syytä.
7) Eurovaaleissa europarlamentti valitaan tekemällä eri maiden eri puolueista samantyylisiä blokkeja. Jako on kuitenkin keinotekoinen, sillä kansallisvaltioiden poliittinen historia on kaikilla erilainen, eivätkä yhden maan moderaatit vastaa toisen maan kokoomusta. Kaikki ovat tehneet omanlaisiaan lehmänkauppoja kansallisessa politiikassa, ja siksi yhden vihollinen on isommassa ympyrässä toisen ystävä ja päinvastoin. Blokkijako tekee eu-politiikasta ihmeellistä sähellystä, jossa yhden edustajan ääni viimeistään hukkuu massaan, jos se ei jo ole sinne hukkunut.
8) Summa summarum:
”Demokratia” ei kukoista puolueiden istuessa sen niskassa. Aito demokratia on jotain muuta. Edustuksellisuus on demokratian ydintä eikä ”vallan varkaiden valta”. Demokratia pitäisi säätää uudelleen Suomen tasavallan valtiomuodoksi, tällä kertaa ilman puolueita.

Sosiaalisen poliitikon nousu, lento ja tuho

Normaali

Poliitikot edustavat järjestään sellaista hegemonista tyyppiä, joka on
a) sosiaalisesti kunnianhimoinen ja b) älyllisesti kunnianhimoton.

Sosiaalinen kunnianhimo puolestaan ilmentyy sillä, että poliitikko haluaa
a) julkisuutta, suosiota ja b) olla kaveri kaikkien kanssa, mikäli mahdollista.

Älyllinen kunnianhimottomuus puolestaan näkyy kaikessa mahdollisessa. Siinä, että
– ei ole omia aloitteita
– ei vastata toimittajien (hankaliin) kysymyksiin
– käytetään kankeaa byrokratiskaa oikean kielen sijasta (”kestävyysvaje” yms.)
– lobataan ryhmien puolesta mieluummin kuin ajateltaisiin suurempia kuvioita
– mainostetaan naamalla ja puolueella ja rahalla mutta ei ajatuksilla
Tässä ei olisi välttämättä mitään vikaa, mutta valtion hallitsemiseen ei enää tunnu riittävän sosiaalisen politikoinnin malli. Rahat eivät riitä eikä rakenteellisia uudistuksia saada aikaan. Media on osasyyllinen tähän, sillä sillä on taipumusta palkita poliitikoista ne, jotka noudattavat hegemonista mallia ja jättää huomiotta (= palkinnotta) ne, jotka ovat epähegemonisia poliitikkoina. Esimerkkinä epähegemonisesta poliitikosta voitaneen mainita vihreiden Osmo Soininvaara. Hän taistelee yksin ”tuulimyllyjä vastaan” harva se kerta (vitsiä ei tarkoitettu kirjaimellisesti suhteessa tuulivoiman kannatettavuuteen).

Hegemoniselle poliitikolle pitäisi löytyä, tämän maailmanjärjestyksen tässä vaiheessa, parasta ennen -päiväys. Hänen päivänsä ovat luetut. Demokratia ei toimi, niin kauan kun vallassa ovat ihmiset, joiden tärkein tehtävä on ikuistaa valta(a) itselleen, perheelleen ja puolueelleen. Heitä on nuoria, heitä on vanhoja, heitä on kaikkialla.
Miten tämä aika pääsisi heistä eroon?