Eurooppa on ihan perheestä

Normaali

©  2014


Eurokriisin edetessä on syytä kysyä, mitä eurooppalaisuus on. Olisiko se kenties jonkinlaista uudelleenmuotoiltua perheyhteyttä? Jos katsotaan, miten erilaiset blokit Euroopassa ovat käyttäytyneet kriisin syvetessä, niistä alkaa hahmottumaan samankaltaisuuksia. Pohjoismaat ovat tärkeilemässä ja painottavat velvollisuuksia sekä materiaalista hyvinvointia. Manner-Eurooppa yrittää tasapainoilla muun Euroopan vaatimusten ja uhkien välissä. Se haluaa ottaa kaikki huomioon antamatta kokonaisuuden vajota omaan mahdottomuuteensa. Etelä-Eurooppa pyrkii maksimoimaan oman hyvinvointinsa ja taistelee kaikenlaisia muutoksia vastaan. Yksille Etelä näyttäytyy inhimillisenä ja toisille heikkona. Sen rahoitus- ja taloushistoriassa on monia valkoisia laikkuja, joita eri maiden yleisradioyhtiöt ovat alkaneet tutkia. Kriisimaiden omat yleisradioyhtiöt keskittyvät puolustamaan omia maitaan; ovathan nämä YLE:n kaltaiset yhtiöt olleet jossakin tapauksissa lakkautuslistoilla, kun mitään muita säästökohteita ei ole keksitty.

EuropeOheisessa kuvassa Pohjoismaat, Iso-Britannia ja Benelux-maat edustavat ankaraa esikoisuutta. Perheessä ollessaan he olisivat perheensä esikoisia. He vaativat kulukuria, leikkauksia, säästöjä ja mahdollisia irtautumisia unionista. Ranska, Saksa ja moni muu maa edustavat perheen keskimmäisiä. Ne eivät suoraan vaadi mitään mutta ovat huolissaan Pohjoisen ja Etelän huonosta yhteisymmärryksestä suhteessa toisiinsa. Yhtäältä ne ymmärtävät kulukuria; toisaalta he ymmärtävät tarpeen pitää pystyssä perheyhteyttä. Italia, Kreikka, Irlanti ja muut merelliset valtiot, joiden demokratian historia on ohut ja lyhyt, jäävät perheen nuorimpien eli kuopuksien rooliin. Ne jatkaisivat muiden piikkiin elämistä, jos se vain olisi mahdollista, mutta Jumalan käsi on jotenkin puuttunut tähänkin asiaan, eikä se ole Diego Maradona. (Maradona käytti kokaiinia.) Geografinen sijainti ei sinänsä määrää sitä, mihin kastiin kuuluu, vaan kokonaisuus ja se, mitkä maan tunnusluvut ovat ja mitä siitä on raportoitu eurokriisin jähmettyessä omaan
poteroonsa.

Jos tämä on totta, ratkaisua voidaan etsiä paitsi taloudellisista tunnusluvuista ja keynesiläisyydestä tai friedmanilaisuudesta myös sukujen ja perheiden keskinäisestä tavasta ratkoa ongelmiaan. Pystyykö toisten piikkiin elämään? Jos pystyy, millä ehdoilla? Mitä annetaan vastineeksi, vai kytevätkö kaunat sukukokouksesta toiseen? Tämä on mahdollinen paradigman muutos, ja se voi sinänsä tuoda joitakin vastauksia.

Bloggauksen inspiraationa ja lähteenä on käytetty Linda Blairin kirjaa ”Esikoinen, keskimmäinen vai kuopus?” (kyseinen Blair ei ole sama kuin Manaajan näyttelijä).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s