Kirkon kirous

Normaali

 ©  2014


Tuoreessa Suomen kuvalehdessä (18/14, ss. 26-30) oli juttu evankelis-luterilaisen kirkon ahdingosta. Päätoimittajan kirjoittamassa jutussa tärkeimpään rooliin nousi Ahti Hirvonen, 83, joka tylytti kirkkoa ajastaan jääneeksi instituutioksi, jota se onkin. Hän tekisi kirkon organisaatiosta konsernin, eli konsernisoisi kirkon, niiden oppien mukaan, joita sovellettiin edellisessä suuressa suomalaisessa lamassa. Siinä Hirvonen hoiti pankkien asioita. Jos muu ei auttaisi, hän tekisi vanhasta kirkosta ”roskapankin”, joka hallinnoisi kirkon kiinteistöjä, eläkkeitä, velkoja ja historiaa ja perustaisi sen raunioille uuden kirkon, jonka tehtäväksi puolestaan jäisi nykyisten ihmis- ja palvelutehtävien hoitaminen eli kirkon perusmissio. Ennen kuin missiosta tuli ekonomien slangin perussanastoa, se tarkoitti juurikin jotakin lähetystehtävään ja kirkolliseen ristiretkeläisyyteen viittaavaa asiaa…

KirkkomaaMikä sitten on kirkon perustehtävä?

Vaikka Hirvonen muuta haluaisi, kirkolta ei enää eikä oikeasti odoteta sielunhoitoa, köyhien auttamista, retriittien tarjoamista, pyhäpäivien viihdettä, syntien anteeksiantamista tai selibaattilupausta. Kirkon ark(k)ikonservatiivisen meiningin tarkoituksena on tuottaa seremoniapalveluita, joita kansa ”ostaa”. Tuotteena ovat kastajaiset, häät ja hautajaiset, asiakkaat ovat konservatiiveja ja tulovirtana on kirkollisvero ja pääomatulo, sikäli kuin sitä kullakin seurakunnalla on. Mutta mitä tulee vallitsevaan markkinatilanteeseen, kärjistetymmin sanottuna kirkon tuotteen voidaan sanoa olevan laimeasti kysytty, asiakkaiden tyytymättömiä ja rahavirran menossa kapenevaan suuntaan. Kirkko on kuin Microsoft ennen Windowsia tai Nokia ennen Kairamoa, Isokalliota ja Ollilaa.

Vaikka Hirvosen rohkeampien taloudellisten teesien voisi kuvitella olevan rienaavan ateistin puhetta, oikeasti hän puhuu kahdeksankympin ikänsä ja eletyn elämänsä tuomalla aidon kristityn vakaumuksella, joka on tuskastunut nykyiseen maailmanmenoon.

Hirvonen näkee kirkon pelastuksen olevan vapaaehtoisissa, jotka tekevät palkatta työtään kirkon hyväksi. Näitä ihmisiä ei kuitenkaan ole kovin paljon, ja palkattomuudesta huolimatta kirkko saattaa torjua heidät oman henkilöstönsä hyväksi. Kirkko ehkä rinnastaa vapaaehtoiset laumaansa – eli kristittyihin, kirkkokansaan, asiakkaisiin. Tyypillinen vapaaehtoinen tekee myös työtään hyvin lyhyen aikaa. Isosten (rippileirien 16-19-vuotiaat vapaa-ajanohjaajat) tyypillinen työrupeama vapaaehtoistyötä kirkon piikkiin kestää noin 1-3 vuotta, minkä jälkeen se loppuu eikä siihen enää palata.

Siksi ainoa pelastus, jonka evankelis-luterilainen kirkko voi saada osakseen, voisi tulla siitä, kuinka paljon anglo-amerikkalaista kulttuuria ihannoidaan tässäkin maassa. Suomalaisia ei voi vikitellä harjoittamaan uskontoa samoin kuin afrikkalaiset, aasialaiset tai latinot, koska kulttuuri- ja mentaliteettierot ovat liian suuria. Jenkit ovat ainoa syvästi uskonnollinen kansakunta, jonka uskonnollisiin tapoihin suomalaiset voisivat tuntea yhteyttä. Jenkeissä uskonto on myös sitä, mitä se ei Suomessa ole: bisnestä, sosiaalisesti hyväksyttyä ja arkipäiväistä. Jos anglo-amerikkalainen uskonnollisuus alettaisiin nähdä jotenkin
a) hyödyllisenä verkostoitumistapana ja b) itseapuna ja
c) rapautuvan julkisen sektorin korvikkeena,
vain siinä tapauksessa kirkko voisi saada takaisin arvovaltaansa. Samalla sen pitäisi luopua tiukan ortodoksisesta (sanan kuv. merkityksessä) opistaan, jossa ei suvaita lahkoja ja toisinajattelua. Kirkon pitäisi toisin sanoen hyväksyä toimintansa piiriin kaikki kristinuskoa sivuavat liikkeet kuten baptistit, mormonit ja jehovan todistajat. Jos tuote on joka tapauksessa patri-arkaaista taikauskoa, mitä väliä on sen käytänteillä ja profeettojen keskinäisellä järjestyksellä?

En usko tällaista kehitystä mahdottomaksi, sillä suurempiakin muutoksia kulttuurissa on tapahtunut. 90▬00-luvuilla Suomi muuttui konsulttien yhteiskunnaksi, joiden opeista suurin osa tuli rapakon takaa. Joidenkin konsulttien tärkein kauppatavara oli nimenomaan usko ja toivo ja rakkaus. Ja se puri. Joihinkin. Joten… mitä muuta mustissaan kulkeva pappi on kuin positiivisesta elämästä saarnaava feel-good life-coach?

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s