Correct Me If I’m Wrong

Normaali

© 2014


Aluksi myötäelämistä Otto Lehdolle siitä hyvästä, että jotkut vihavihreät olivat nimitelleet häntä nuornatsiksi. Otto kun ei ole välttämättä enää nuorikaan saati sitten natsi. If you tolerate that, then your children will be next… ☺. Isken nyt kuitenkin lisää löylyä kiukaalle tällä kirjoituksella, silleen sopivasti, että myös lapset viihtyvät lauteilla.

Lukaisin seuraavan kirjoituksen TIME-lehdestä (14.4.14:15), jonka kirjoittaja oli Columbian yliopiston englannin ja vertailevan kirjallisuustieteen apulaisprofessori John McWhorter. Se koskee poliittisen korrektiuden jatkoa; sitä, mitä tapahtuu, kun tietyt perustavoitteet on saavutettu ihmisten välisessä keskinäiskohtelussa ja viestinnässä. (McWhorter on itse afroamerikkalainen.) Essee kuului (lyhennellen) näin:

”Kaduilla on uusi sana, joka viestii, että vanhakantainen sosiaalinen rasismi on yhä keskuudessamme. Tuo sana on ’mikroaggressio’, ja tulette kuulemaan sitä joka puolelta. Mikroaggression käsite on loikannut akateemisen kirjoittamisen varjoista yleisen keskustelun kirkkaaseen valoon. Mikroaggressiot, kuten akateemiset niitä kutsuvat, ovat hiljaisia, usein tahattomia vähättelyjä – rasistisia tai seksistisiä – jotka saavat jonkun tuntemaan itsensä aliarvostetuksi ihonvärinsä tai sukupuolensa tai sukupuolisen suuntautumisensa takia.

Taka-ajatus on se, että valkoisten pitäisi nyt alkaa varomaan mikroaggressoreina olemista samalla tavalla kuin he oppivat pois ääneen huudetusta/lausutusta rasismista. On tärkeää muistaa, että mikroaggressori on usein melko hyvä ihminen; sellainen, jonka oletamme olevan liian valistunut heittelemään rasistista tai seksististä läppää. Musta journalisti Touré kertoi esimerkiksi olleensa kirjoittajakurssilla, jolla häneltä kysyi tärkeä kirjallisuuskriitikko, ’Entä miksi sinä olet täällä?’. Kriitikko ei kysynyt sitä vihamieliseen sävyyn, mutta kysymykseen sisältyi vivahde, että Tourén läsnäolo olisi epätavanomaista syyn ollessa ilmeinen. Tämä oli mikroaggressio. Samoin sitä oli se, kun yläasteen opettaja kehui feministiystävääni luokan parhaasta tyttöjen matematiikantuloksesta. Tai kun yksi kielitieteilijä antoi minulle helpompia, tasolleni sopivia vastauksia niihin kielitieteellisiin kysymyksiin, joita minulla oli. Mikroaggressioiden luonne on hienovarainen, tahaton ja muun hälinän keskellä tapahtuva, joten ne eivät tule koskaan lakkaamaan kokonaan.

Ehkä näiden asioiden tietoisuudesta vaalimisessa on arvoa, jotta yhteiskuntamme tulisi yhä valistuneemmaksi. On ainakin lohduttavaa, että terminä on mikro-aggressio. Se antaa ymmärtää, että muutosta on tapahtunut, että olemme tekemisissä jonkin pienemmän pahan ja vähemmän räikeän asian kanssa kuin nimittelyn ja kategorisen, fyysisen poissulkemisen. Näin on parempi: että kutsuisimme kaikkea epämiellyttävää ristien polttamisesta mustilta pyytämiseen, saako heidän päätään silittää, rasismiksi, on aina ollut huolimatonta ja huonoja tuloksia tuottavaa kielenkäyttöä. Ja jos pidetään rasistisena, että valkoiset pitävät joitakin piirteitä ”mustina”, emme voi kääntää takkiamme ja sanoa, että nekin valkoiset ovat rasisteja, jotka eivät noteeraa ihmisten ”mustuutta” ollenkaan. Se nimittäin merkitsisi sitä, että valkoiset eivät varsinaisesti voi olla ollenkaan oikeassa, ikään kuin valkoisena oleminen olisi itsessään mikroaggressio. Tehdäänkö niin, että kutsutaan mikroaggressiota mikroaggressioksi vain, kun se pohjautuu stereotyypittelyyn. Muutoksen luomisessa pitää olla vähintäänkin jokin järjellinen perusta.”

mcwhorter_hires

Tätä seuraa, kun ihmiset alkavat unohtaa osia historiasta. Aloitan kovalla kritiikillä ilmeisen mukavaa miestä vastaan, mutta selitän, mitä tarkoitan. Aiemmin oli sellainen adjektiivi kuin alentuva, josta oli adverbi alentuvasti, verbi alentua ja substantiivi alentuvaisuus. Englanniksi vastaavat sanat ovat condescending, condescendingly, condescend ja condescension, ja prepositio, joka sanaan yleisimmin liittyy, on to. Ne kaikki voidaan laittaa tekstiin sanan ”mikroaggressio” tilalle, sillä kyse on olennaisilta osiltaan samasta asiasta.

Kun törmäsin sanaan ensimmäisiä kertoja nuorena, en varsinaisesti tajunnut, mitä sillä tarkoitetaan, mutta vuosien myötä ymmärsin sanan merkityksen täksi mikroaggressioksi, jota se tarkoittaa ja jota McWhorterkin joutuu hieman selittämään – asia kun ei ole aivan yksinkertainen. Jos minulla olisi varhaiskypsä lapsi, joka kysyisi minulta, mitä ”alentuvaisuus” on, sanoisin, että se on ’oman aseman tai statuksen tietämistä ja tietämisen ilmaisemista, erityisesti jos oma asema on toista korkeampi tai toisen on itseä matalampi.’ Lisäisin, että tämä on sitä, mitä ’sivistyneet ihmiset tekevät’, erotukseksi junteista ja väkivaltarikollisista.

Vanhemmassa suomalaisessa kirjallisuudessa sana on aivan tavallinen (circa Helvi Hämäläinen ja Säädyllinen murhenäytelmä), sillä kirjat on kirjoitettu aikana, jolloin ihmiset nimenomaan olivat tarkkoja havainnoimaan, implikoimaan ja eksplikoimaan ihmisten vaivihkaista käytöstä. Se oli myös aikaa, jolloin luokkajaot olivat selvempiä ja rankempia. Sittemmin sana on jäänyt pois muodista ja käytöstä kirjallisuuden ja yhteiskunnan muuttumisen myötä, minkä seurauksena on, että ihmiset pyrkivät keksimään sen uudelleen! (Tietämättä, että se on jo olemassa.) Kieltä samoin kuin pyörääkään ei kuitenkaan pidä pyrkiä keksimän uudelleen; ne ovat asioita, jotka esivanhempamme ovat muokanneet meitä paremmin, joten meidän pitäisi keskittyä luomaan muunlaisia innovaatioita.

Pahinta kaikesta on oikeastaan (jatkuva) tiedostaminen. Kun on jonkin erityisryhmän seurassa (juutalaiset, mustalaiset, mustat) ja on siitä piinallisen tietoinen, ajatukset kohdistuvat siihen, mitä ei saa sanoa, minkä seurauksena huomio herpaantuu siitä, mitä faktisesti sanoo, ja sitten lopuksi…. sanoo juuri jotain sellaista, mikä voidaan tulkita alentuvuudeksi. Rike on tehty, syyllinen on selvillä ja rangaistus on… 5 punnerrusta kyseisen vähemmistön edessä.
gubbe_ja_vosuAlentuvaisuus ei ole merkki kiihkoilusta, sovinismista tai rasismista, vaan sen kohteeksi voi joutua ihan kuka tahansa (ilmeinen kiihkoilijakin) naapurin sedästä luokkakaveriin, kaupungin työntekijään tai vanhukseen. Siksi sitä ei myöskään voida kitkeä ympäristöstämme, kuten McWhorterkin tuo julki, ellei kitkemisellä tarkoiteta sitä, että sitä tarkoittavaa sanaa ei enää juuri viljellä.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s