Vastakkainasettelun aika ei ole ohi

Normaali

Viikko 30


Viikko alkoi lupaavasti ja hieman liberaalisti, kun sain Yleltä kuuntelijapalautepalkintona sateenvarjon, teemukin ja T-paidan kiitoksena erääseen ohjelmaan annetusta palautteesta. Koska tuotteet olivat musta-keltaisia väriltään, tämä on oikea foorumi asian julki tuomiseksi! Näitä tavaroita ei sitten regiftatakaan.
yle-puheViime kuussa yksi blogisti ottaa kantaa yhtä toista blogistia vastaan Uuden Suomen serverillä siitä hyvästä, että tämä oli mennyt kirjoittamaan naisten ja miesten suhteista näennäisen poliittisella foorumilla. Koska hyökkäys oli suhteellisen lyhyt, oheistan sen tähän kokonaisuudessaan, niin ei tarvitse lukea linkin takaa.

Eikö tällaisten ihmissuhdeongelmien käsittely tulisi kuitenkin jättää enemmän naistenlehtien, kuin poliittisten toimijoiden harteille?

Kyse on laajemmasta ongelmasta. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kun politiikan varsinainen sisältö on taloudesta päättämistä, niin nykyään olemme tilanteessa, jossa taloudesta päättävät kuitenkin etupäässä asiantuntijat. Poliitikoille jää enää hyvin vähän liikkumavaraa talouskysymyksissä, ja siten politiikan varsinaista ydintä on vaikea ottaa poliittisen keskustelun varsinaiseksi sisällöksi. Työllisyys ja talouskasvu ovat ilman muuta politiikan keskeisintä ja tärkeintä sisältöä, mutta nykyisessä hallituksessakin oikeisto ja vasemmisto eivät perusratkaisuissaan kuitenkaan kovin kaukana toisistaan ole. Minihallitusneuvotteluissa näyttää ero Demarien ja Kokoomuksen välillä olevan noin 300 miljoonan luokkaa, jos sitäkään.

– –

Kun taloudesta on kuitenkin vaikea keskustella poliittisesti nykytilanteessa, niin poliitikot ja yhteiskunnalliset toimijat ovat alkaneet nostaa erilaisia elämäntapakysymyksiä politiikan sisällöksi. Tässä on kuitenkin se huono puoli, että jos elämäntapakysymyksiä nostetaan liikaa politiikan sisällöksi, niin politiikan varsinainen sisältö katoaa. Poliitikot eivät käsittele enää keskeisiä asioita, kuten taloutta, vaan keskittyvät ns. elämänpolitiikkaan, jolla ei varsinaisesti ole yhteyttä talouteen ja sitä kautta politiikan ytimeen. Elämänpolitiikan sisällöksi nousevat erilaiset elämänarvot, ja näin joku kasvissyönti, luonnon arvostaminen, sukupuoliroolit ja seksuaalisen käyttäytymisen moraalinormit nostetaan muka ”poliittiseksi keskusteluksi”. Mutta tosiasiassa useimmat elämänpolitiikan aiheet kuuluisivat paremmin naistenlehtiin, kuin poliittiseen keskusteluun.

Voidaan jopa sanoa, että jos joku puolue alkaa liiallisesti keskittyä elämänpolitiikkaan ja elämäntapakysymyksiin, niin se voi olla merkki siitä, että kyseinen puolue on heittämässä hanskat tiskiin, koska sillä ei oman arvionsa mukaan ole enää mitään sanottavaa politiikan kovaan ytimeen, eli talouden kysymyksiin. Tällainen ajatus hanskojen tiskiin heittämisestä nousi esiin viimeisen Vihreiden puoluekokouksen jälkeen, jolloin keskeiseksi puoluekokouksen anniksi nousi joku puolueen määrittely feministiseksi. Kun Kokoomus sentään ilmoittaa puoluekokouksessa päätavoitteekseen työllisyyden ja talouskasvun, niin ero elämänpolitiikan ja oikean politiikan välillä tulee selkeäksi.

Poliittisen keskustelun vieminen pois sen varsinaiselta alueelta voi olla yhtä vaarallista, kuin poliittinen passivoituminenkin. Kun emme enää keskustele talouden ratkaisuista, työllisyydestä, tulonjaosta ja eriarvoistumisesta, niin emme enää keskustele siitä, mikä meille lopulta omassa elämässämme politiikan kannalta on kaikkein tärkeintä. Mikä on Suomen talouden tulevaisuus, riittääkö sinulle töitä, paljonko saat elämäsi aikana tilillesi – nämä ovat ne tärkeät kysymykset.
(Mikko Ahola, US-web)

Ansiokasta, mutta vasta-argumentteja keksii kyllä niitäkin. Aloin keksimään niitä, sillä kuulun itse siihen porukkaan, joka kirjoittaa mielellään myös ihmissuhteista politiikan sijasta (kts. Yhteisöstä-välilehti). Miksi poliittiseen keskusteluun VOI ujuttaa retorisia sosiaaliaiheita?

Poliittiseen keskusteluun VOI ujuttaa sosiaaliaiheita, koska politiikassa on pohjimmiltaan aina kysymys ihmisten välisistä suhteista. Aivan pinnassa saattavat olla taloudelliset sidonnaisuudet ja BKT:n jakaminen, mutta heti sen alla on aiheita kuten koulutus, perheet ja uudelleenvalinta vaaleissa, joilla kaikilla on tekemistä ihmissuhteiden hoitamisen kanssa.

Tärkeämpi syy kirjoittaa ihmissuhteista on kuitenkin se, että näin poliitikko ilmaisee, jos on mies, että hän kykenee myös naiselliseen ajatteluun pelkän kalkyloivan miehisen ajattelun sijasta ja että hänellä toimii aivoista myös se puolisko, joka vastaa tunteista, tanssiaskelien osaamisesta, värisilmästä ja vaatemausta. Ihmissuhteista kirjoittaminen ei ole sen helpompaa kuin taloudesta kirjoittaminen. Se vaatii samantyyppistä erittäin tarkkaa kuvittelu-, erittely- ja ilmaisukykyä. Jos ei osaa ilmaista tunteitaan, tämä voi olla ERITTÄIN vaikeaa.

Omalta kohdaltani syyt kirjoittaa ihmissuhteista voitaisiin jakaa kolmeen alasyyhy(y)n. Yhtäältä kirjoitan niistä, koska kirjoitan säännöllisesti tai minun täytyy kirjoittaa säännöllisesti enkä aina keksi poliittista aihetta kirjoitukselleni. (Ajatelkaa, että ikään kuin saisin tästä palkkaa ja jokainen kirjoitukseni olisi toimituspäällikön tilaama jossakin suurehkossa sanomalehdessä.) Toisaalta kirjoitan siksi, että joskus palan ihmissuhdeaiheelle ja haluan oikeasti kirjoittaa juuri siitä jonkun muun aiheen kustannuksella. Kolmanneksi ihmissuhteet lantraavat poliittista kirjoittamista sen takia, että pelkästä politiikasta kirjoittavat ihmiset vaikuttavat suoraan sanottuna monomaanisilta ja vähän tylsiltä. Vaikka Pekka Ervasti oli hyvin ansiokas, parhaasta päästä Suomen kuvalehden politiikan kolumnistina, kävellen aina verbaalista nuorallakävelyään korkealla ja horjumatta, joskus hänen juttunsa tuntuivat lakkaamattomilta fanipojan rakkauskirjeiltä keskinkertaisille Arkadianmäen kehäraakeille. (Jos haluat nähdä, miltä kehäraakki näyttää, katso Darren Aronofskyn elokuva The Wrestler.) Samoin minua ärsyttävät Washington, D.C.:ssä (USA) asuvat politicot, jotka elävät vain politiikassa, politiikasta ja politiikalle. USA:n kahtiajakautuneessa poliittisessa kulttuurissa tämä tuntuu ”luontevalta”, vaikkei sitä olekaan. Vähemmästäkin menee kuppi nurin. Itse istuisin Whiskey Barissa joka toinen ilta ja blandaisin xanaxia tumbleriini.

Joten, kaima-Ahola, käypä sinäkin ostamassa Dressmannista vähän uusia kuteita, käy kosmetologilla poistattamassa luteita ja ala kirjoittamaan – ihmissuhteista.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s