Monthly Archives: lokakuu 2014

Judgment Day part IV

Normaali

Viikko 44


On kolmaskin kaava tuomaroinnin suorittamiseksi, Judging 303. Tässä kolmannessa on lähdetty liikkeelle siitä ajatuksesta, että otetaan kolme binääristä tilaa, 0 tai 1, eli että jokin on joko sitä tai taikka tätä, ja laitetaan ne jotkin tärkeysjärjestykseen, minkä jälkeen saadaan kahdeksan mahdollista erilaista tulosriviä. Nämä tulevat kaavasta binäärinen tila potenssiin kolme eli 2³ = 8.

Binääriset tilat koskevat seuraavia asioita:
edistyksellisyys, moraalisuus ja argumentti. Toisin sanoen puheesta yritetään mitata, kuinka painokkaasti se ilmaisee tilanteen muuttuvan parempaan suuntaan, kuinka painokkaasti se ilmaisee tämän olevan hyveellisempi asiain tila ja onko sillä jokin sellainen peruste, jonka voidaan kiistatta ymmärtää tarkoittavan oman puolen toimivan oman puolensa parhaaksi tai vastapuolen toimivan oman puolensa haitaksi. Koska argumentit ovat harvassa, katsoin, että yksi riittää. Useammasta kuin yhdestä argumentista ei saa vähempää muttei enempääkään etua.

Valitsin nämä kriteerit miettimällä sitä, mitä puheissa yleensä tai keskimäärin saavutetaan. Monissa puheissa pelkästään puhutaan asioiden puolesta, mutta ei varsinaisesti ajatella, miksi tai miten parempaan päästäisiin. Halusin kuitenkin palkita puhujat ansiokkaasta moraalin nostatuksesta tai edistysmielisyydestä, sillä monesti heillä ei ole muuta tarjottavana. Toisaalta halusin myös palkita hyvän argumentoijan, sillä hän saa yleensä kuulijoiden huomion.

Valitsin sellaisen arvojärjestyksen, että tärkeintä on moraali, toiseksi tärkeintä mahdollinen argumentti ja kolmanneksi tärkeintä edistyksellisyyden tavoittelu. Tästä järjestyksestä voidaan luonnollisesti olla eri mieltä ja muuttaa se toiseksi. Muutettuna kaava saa erilaisen mutta yhtäläisen rakenteen.

Oheinen kuva kuvaa, mitä tämä tarkoittaa käytännössä…

Debate-judging-III-partLisäksi päätin palkita puhujan lisäpisteillä, jos hän pystyy vastaamaan puheensa aikana yhteen tai kahteen kysymykseen, mikä on määränä se tavallisin. Jotkut vastaavat useampaankin (monesti oman puheensa laadun kustannuksella.) Edelleen useammista vastauksista ei saa lisäpisteitä. Lopulta saadaan tilanne, jossa parhaassa tapauksessa puhe saa 10 pistettä, kun se tulee ihmiseltä, joka on jo valmiiksi paremmalla puolella, ei tee mitään väärin ja ottaa muut huomioon. Vähempi on tietysti tavallisempaa.

Onko tämä hyvä tapa tuomaroida?

Ratkaisu on periaatteessa elegantti ja sen voidaan ajatella toimivan hyvin käytössä: tuomari kuuntelee puhetta, arvioi sen perussävyn moraalin ja progressiivisuuden suhteen ja yrittää kuulostella, kuuleeko hän yhtäkään argumenttia. Jos hän kuulee yhdenkin, hän voi antaa pisteet ja unohtaa loppupuheen ja alkaa jo suuntautua seuraavaan puheeseen, ottaa hörppyä vesilasista ja unelmoida kahvitauosta.

Käytännössä ongelmia kuitenkin tulee. Jotkut puhuvat niin epäselvää sössöä, että siitä ei voi päätellä juuri mitään, eikä nollapisteitäkään haluaisi antaa vain sen takia. Tuomarin logiikka alkaa myös väsyä parin kolmen puheenvuoron kuuntelemisen jälkeen, eivätkä punaiset langat aina kietoudu yhteen omassa päässä. Tästä syystä tämä kaava sopinee vain niille tuomareille, jotka ovat tehneet hommiaan pitkään, tuntevat väittelijät ja heidän tyylinsä hyvin ja ovat saaneet riittävän pitkän valmentautumisen. Noviisituomareille, jotka ovat outojen ihmisten ja kiireen keskellä, tämä kaava tuskin sopii.

Mainokset

Judgment Day part III

Normaali

Viikko 43


Tikkataulumallin jälkeen olin aloillani vähän aikaa, mutta aloin kuitenkin kehitellä toista sapluunaa väittelyn tuomaroimiseksi. Lähtökohta oli se, että tuomarointi on joka tapauksessa ”subjektiivista eikä objektiivista, vaikka sitä temperoikin kollektiivinen, kuten asiaa muotoilin edellisen bloggauksen lopussa. Olisiko olemassa jokin vähemmän visuaalinen keino kuin tikkataulu, joka toteutettuna edellyttäisi vähintäänkin tikkataulujen säännöllistä tulostamista väriprintterillä…. Mitä tehdä, jos väriprintteriä ei olisi mailla eikä halmeilla?

Apu tuli siitä, että tajusin väittelyssä olevan prep timen, jonka aikana siihen valmistaudutaan. Myös tuomari on sen ajan omillaan, monesti huoneessa, jossa väittely käydään. Tulin siihen tulokseen, että tuomari voisi yhtä hyvin laittaa ajatuksensa paperille samaan aikaan. Erotuksena tiimien työskentelylle olisi vain se, että hän laittaisi ajatuksiaan ylös koskien molempia joukkueita. Hän ts. yrittäisi itse määritellä, mitä debatissa pitäisi kaiken järjen mukaan sanoa, jotta siinä tulisi sanotuksi oleellinen. Tuomarin pitäisi keksiä yhtä monta argumenttia molemmille puolille. Jos hän keksisi yhdelle puolelle vain X argumenttia ja toiselle puolelle peräti Y argumenttia, hänen pitäisi leikata argumenttien määrä kvantitatiivisesti alempaan lukuun ja kvalitatiivisesti parempaan pukuun (= kuosiin).

Tämän jälkeen tuomari voisi päättää tykönään, mistä kukin puhuja saa lisäpisteitä. Lisäpisteitä voisi saada muiden puhujien huomioon ottamisesta, roolissa puhumisesta (whip, MP, jne.), minuuttien kellottamisesta täysimääräisinä sisään, kysymyksiin vastaamisesta tai esityksen selkeydestä. Kukaan ei jäisi ilman mitään pisteitä. Kaikki saisivat pisteitä ainakin jostakin, sillä muu ei olisi reilua. Mutta tämän jälkeen olisi edessä raaka peli: tuomari antaisi kullekin puhujalle pisteen, jos hänen esittämänsä argumentti olisi se sama, jonka tuomari olisi kirjannut ylös prep timen aikana.

Se, onko argumentti sama vai ei, on tietenkin osittain makuasia. Tuomari voi esittää asian omin sanoin ja puhuja toisin sanoin, mutta kyseessä voi silti olla sama käsite tai näkökulma. Tuomarin on siis käytettävää omaa harkintaansa, onko kyseessä sama asia vai ei, ja tässä on viisainta olla puuttumatta pidänkö-hänestä-vai-en-tyyppiseen likinäköiseen ja vinoon pallotteluun. Asia pitää ratkaista rationaalisesti. Täytyy muistaa, että kyseessä on vain yksi matsi, joka ei toistu aivan samanlaisena enää koskaan.

Myöhemmin, kun pisteet on jaettu puhujittain, pareittain  ja puolittain, selvyys ”voittajasta” alkaa olla faktuumi. Tuomarin on hyvä pantata tulosta vähän aikaa, sillä niin tehdään myös reality TV -pudotus-ohjelmissa.

Tämän menetelmän hyvyys on siinä, että jos joku valittaa tuomaroinnista, tuomarilla on kirjalliset perusteet omalle toiminnalleen, jotka hän voi perustella kysyjälle omasta lapustaan. Ei siis mutua. Samalla hänen ei tarvitse myöskään tinkiä omasta subjektiivisuudestaan. Eli mudusta. Tärkein syy, miksi tämä tuomarointi on parempi kuin muut, on kuitenkin se, että tuomarin ei tarvitse vahdata kymmentä eri asiaa yhtä aikaa. Hän voi keskittyä rennommin siihen, mistä puhujat puhuvat ja ennakoida sitä myös oman sepitteensä perusteella. Kaikki, jotka ovat olleet tuomareina, tietävät, että se kuluttaa helpommin loppuun tarkkaavuuden ja huomiokyvyn suhteen kuin itse väittelyssä toimiminen. Jos tuomarin täytyy esim. olla ajanottajana yhtä aikaa, tuomarointi kärsii aivan varmasti. Tämän takia ajanottajat on hyvä määrätä aina erikseen tai antaa puhujien itsensä ottaa aikaa itselleen vahvistettuna yhdellä tausta-ajanottajalla. Tuomarin kuuluu keskittyä ensisijaisesti substanssiin eikä muotoseikkoihin.

Judgment Day part II

Normaali

Viikko 42


Kun väittelyä tuomaroidaan, tuomaroinniksi voidaan väittää sitä, kun on käytetty vain mutua. Tuomari voi silmät kirkkaina julistaa jonkin puolen voittajaksi todeten, että heillä oli ”eniten raskaita argumentteja”. Mutu voi perustua siihen, ettei hän oikeasti tiedä, kumpi oli parempi. Mutu voi perustua myös siihen, että hän pitää enemmän yhden joukkueen ihmisistä ja haluaa auttaa heitä eteenpäin. Jonkin vanhan ajatuksenkulun mukaan retoriikassa valtaa pitää ketju kuka sanoo miten, ja vasta viimeisenä tulee kysymys mitä. Toisin sanoen emme halua aina kuulla totuuden sanoja ihmisiltä, joihin suhtaudumme vihamielisesti tai välinpitämättömästi. Jos he ovat silmiimme rumia tai pliisuja, emme halua kuulla totuuden sanojakaan heiltä. Mutta laitetaan lämmin käsi sykkivälle sydämelle: milloin kuulit viimeksi totuuden sanat jostakin asiasta huippumallilta poislukien aihe ”mallimaailman raadollisuus”?

Tämä olkoon kärjekäs alustus, josta siirrytään itse tuomarointiin.

Tässä on ensimmäinen yritelmäni väittelyn tuomaroinnin määrittelemiseksi. Lähdin liikkeelle siitä ajatuksesta, että käyttäisin kahta kriteeriä:
a) sitä, mitä puhe on omine ansioineen ikään kuin monologina esitettynä ja toisaalta
b) sitä, mitä se on suhteessa muihin puheisiin ja yleisöönsä.
Päätin, että puhe saa kerroinpisteen dialogisuudestaan (1x, 1.2x, 1.5x jne.), jota kutsutaan myös koeffisientiksi – ja peruspisteet monolo(o)gisuudestaan. Oheisissa kuvissa puheiden osuvuutta kuvitellaan tikkataulun muotoon: mitä osuvampi puhe, sitä lähempänä sen ”tikka” on taulun keskustaa. ”Taulu” puolestaan on jaettu neljään lohkoon (nelikenttänä) osoituksena siitä, kuinka hyvin puhe sijoittuu muiden puheiden joukkoon.

Kuvio1-dS-jpg

Kuvio2-dS-jpg

Nämä kaksi yhdistyvät kolmannessa kuvaksi integroiduksi kokonaisuudeksi…

Kuvio3-dS-jpg
Olen käyttänyt monia eri numeerisia kriteereitä peruspisteiden laskemiselle (argumenttien määrä, sikäli kuin niitä ehtii tunnistamaan; minuuttien täysi käyttö ja niin edelleen). Yhdessä voitaisiin keskustella siitä, mikä varsinaisesti on yksittäisen puheen paras kriteeri tai standardi. Samoin lopullisessa versiossa olisin täysin avoin muiden ihmisten kannoille siitä, mikä koeffisientti olisi sopiva palkinto minkäkinluonteisesta puheesta. Liikuttaisiinko numeron 1 desimaalien ympärillä vai mentäisiinkö reilusti 2:nkin puolelle? Koeffisientin pointti on lähinnä, että se voi muuttaa huonot peruspisteet hyviksi loppupisteiksi, ihan niin kuin oikeassakin maailmassa joskus käy. Puhuja voi ts. kääntää tilanteen dialogisuudellaan edukseen, jos hän ei saa monologiaan syttymään tai sytyttämään.

Näistä tulisi yksittäisen puhujan totaalisumma, josta voitaisiin laskea yksittäisen parin summa, josta voitaisiin laskea yksittäisen puolen totaalisaldo, minkä jälkeen myös voittaja olisi selvillä. Voitto tulisi pisteillä, eikä vastapuolikaan voisi joitakin tapauksia lukuunottamatta jäädä ilman pisteitä. Väittelyssä ei siis nähtäisi 21-0-tilanteita tai 6-0-voittoja. Harva on nolla retoriikassa.

Kaiken kaikkiaan väittelyn tuomarointi on kuin sorsastusta syksyisellä ruskajärvellä. Valtava määrä sorsia lentää ohi, valtava määrä hauleja ammutaan taivaalle, ja saalistakin yleensä tulee. Saalista ei vain ole välttämättä se, mihin alun perin tähdättiin. Sorsastuksen tulos lasketaan sen perusteella, mitä maahan tippui eikä sen perusteella, mitä lensi yli. Osumat muistetaan, ohilaukauksia ei. Siksi tulos ei ole ehkä kaikesta hyvästä tahdostakaan ja yrityksestäkään huolimatta objektiivinen vaan subjektiivinen, jota temperoi kollektiivinen.

Judgment Day part I

Normaali

Viikko 41


Nyt päästään vauhtiin väittelyanalyyttisyyden kasvattamisessa. Sille on aina tilausta. Kirjoitan tekstejä itse, mutta otan vastaan myös kontribuutioita muilta kirjoittajilta ja julkaisen ne vaikka tällä alustalla heidän nimissään ja ®-oikeuksin. Voit siis toimia näin, jos olet löytänyt tämän saitin googlaamalla ja kuulut alan vakiintuneisiin harrastajiin. Asian tuntemus on ainoa kriteeri.

Yksi tärkeä mutta joskus vähälle huomiolle jäävä alue väittelyssä on tuomarointi, ts. kumpi puoli voitti ja miksi näin tapahtui. Tästä on olemassa sääntöjä ja koulutusta, mutta siitä ei välttämättä tarvitse olla tietoinen.

Jos ajateltaisiin, että minkä tahansa väittelyn voi aina voittaa aukottomalla logiikalla ja että sen todistamiseksi täytyy sanoa tietyt avainasiat väittelyssä, väittelyt olisivat turhia. Tasavahvat joukkueet, joissa molemmat puolet tietäisivät logiikan, kävisivät sellaisen väittelyn, jossa sanottavat asiat olisivat etukäteen tiedossa, kaikki osattaisiin ennakoida ja lopputulos olisi tasapeli. Väittelyitä ei saisi käydä aiheista, joita on mahdotonta voittaa jommin kummin päin. Tasapeli syntyisi siksi, että jos toisen puolen asian ajaminen on hyvin tai melko vaikeaa, oikea tuomari antaa siitä tasoitusta vähän samaan tapaan kuin golfissa saa handicap-tasoitusta, jos on kokemattomampi pelaaja.

Oheinen kuva on urheilun maailmasta, mutta se sopii kuvaamaan väittelyn tuomarointiakin, varsinkin väsyneenä. ↓

instant-replay-cartoon
Tästä syystä tuomarointi on mielestäni makuasia. Siinä pitää olla jonkinlaiset kriteerit, jotka ovat johdonmukaisia ja mielellään paperilla eikä mutuna, kiistojen ratkaisemiseksi kiistojen sattuessa, mutta ne voivat vaihdelle tuomarista toiseen. Kaksi eri tuomaria voivat painottaa eri asioita ja eri logiikkaa, kunhan sellainen on. Näin saadaan jännitysmomenttia väittelyyn, eikä se kilpisty pelkäksi filosofiseksi tinkaamiseksi, jonka alan mestareita mm. Karl Popper ja Ludwig Wittgenstein ovat aikoinaan kuulemma olleet. Ja nämä kaksi ovat vasta 1900-luvulta; historiallisesti tinkaajia on ollut paljon enemmänkin.

Väittelyissä pitää antaa tilaa myös kielelliselle säväyttämiselle, yllätyksille eli uusille avauksille ja paradigman muutoksille ja vastustajan väsyttämiselle. Väittelyn voittamisessa kaikki riippuu kaikesta ja paljon riippuu tilanteesta. Huonona päivänään hyvä väittelijä häviää. Piste.

On myös eräänlainen ajatelma sanoa, että ”viisaus on parempaa kuin älykkyys”, ja niiden kohdatessa edellinen voittaa, mutta voi olla myös niin, että rakentavuus ratkaisee. Se, jolla on kokonaisuudessaan, kaikkien tai massojen kannalta myönteisempi sanoma, voi olla todellinen yliotteen saaja. Asiasta riippuen on myös tavallista, että väittelytilanteessa on helpompi vastustaa aloitetta (motionia) kuin puoltaa sitä. Todistustaakka on asian ”ajajalla”, siinä missä status quo, vallitseva asiaintila, on koko painollaan asian vastustajan asialla. Tuomarin on syytä ottaa tämä huomioon voittajaa fundeeratessaan, erityisesti jos tilanne on hyvin sixty-fifty (= kiikun kaakun).

Tulevina viikkoina esittelen kronologisesti kolme tuomarointitapaa, jotka kehittelin miettiessäni, miten väittelyitä voisi tuomaroida jotenkin reilusti. Näitä ei ole kokeiltu käytännössä, ja siksi niistä voi käyttää nimeä beta. Todennäköisesti olen mennyt niiden muutaman vuoden aikana kuin olen asiaa kirjannut vaikeammasta virtaviivaisempaan ja sumeammasta selkeämpään. Tämä on tärkeää silloin, jos yrittää opettaa tuomarointimenetelmiä jollekulle muulle, joka ei niitä ole pohtinut tai sisäistänyt – ihmisiltä, internetistä tai kirjoista.

UmpireShirt02
Joten, ensi vkolla tuomarointi ”101” beta.
 

 

Teeman vaihto

Normaali

Viikko 40


Tästä lähtien käsiteltäväksi tulee väittelyyn liittyvät aiheet.

Väittely on erilaista omalla äidinkielellä kuin vieraalla kielellä. Äidinkielellä siihen voi tulla kaikenlaista puhekielistä, nopeaa tai teatraalista ainesta, josta voi tulla yhtä lailla viihdearvoa kuin häiritsevää asian vierestä puhumista. Vieraalla kielellä puolestaan korostuu hitaampi esitys ilman teatteria ja kirjakielisten keinojen käyttäminen. Puhui miten hyvänsä, selkeä artikulaatio ja idiomaattinen kieli tuo lisäpisteitä. Niihin kannattaa panostaa.

Se, onko väittelystä puhuminen suomeksi luontevaa vai ei, on makuasia, mutta väittelystä puhutaan suomeksi tässä blogissa, koska blogi on aloitettu suomen kielellä. Mukaan saattaa tulla silti vieraskielisyyden elementti. Bloggaus saatetaan aloittaa englanninkielisellä kokonaisella puheella, mistä sitten siirrytään sen suomenkieliseen ruotimiseen. Näin kaksi kieltä käy dialogia tämän blogin sivuilla.

Tarkoitus on tuottaa entiseen malliin yksi aihe viikossa eetteriin, mihin sisä- ja ulkopuolisilla on kommentointimahdollisuus. Kommentointi toimii siis kirjoittamalla sellainen postauksen alle. Kommenttiin ei tarvita FB-tunnuksia tai rekisteröitymistä, ja se hyväksytään blogin pitäjän toimesta (yleensä aina, mutta viiveellä).

Ensimmäinen väittelyaiheinen kirjoitus tulee tämän postauksen jälkeen.