Author Archives: Polar Ice Standpoints Society

Motions out of Tabloid Billboards 2

Normaali

Viikko 28


 

Ottakaamme seuraava etusivu & lööppi (niissä on yleensä sama sisältö) käsittelyyn.

Tässä on ainakin muutama asia, joihin voi tarttua/tarrautua.

Otsikosta ”Tutkija huolissaan: kehno kouluruoka syy lihavuuteen” voisimme muodostaa motionit

  • THB that lousy food is a reason for obesity among Finnish schoolgoers
  • THW make schoolkids prepare food for each other, one pair/team per a day
  • THW raise the average amount spent on school lunches to €5

Otsikosta ”Ville Niinistö paljastaa Kodin kuvalehdessä: avioero oli valtava pettymys”

  • THB that natives’ marriages fare better than cross-cultural ones
  • THW join hands across the (Baltic) ocean

Lopulta otsikosta ”Elopin eroraha kasvoi, 23 miljoonaan” tulisi ainakin tätä

  • THW tax the severance packages & golden handshakes of CEOs as inheritances
  • THB that Nokia Corp. was a victim of foreign conspiratorial activities
  • THB that the world should dump Windows OS for Android, macOS and Ubuntu

Kukin otsikko aiheuttaa kyllä- ja ei-argumentointia, joten ei tarvitse pelätä, että poleeminen otsikko olisi väittelyn alku- ja LOPPUpiste. Väittelyn aikana käytäisiin läpi kaikki tuntemukset.


Jälkipuinti

Kouluruoka-väite on lievästi naurettava, koska kotimainen kouluruoka on hyvää ellei erinomaista. Lasten BMI-lihavuus johtuu aivan muista asioista, kaiken todennäköisyyden mukaan. Koska en halunnut syyttää KOULU- tai KOTI-ruokaa (tai koulukotiruokaa) lasten lihavuudesta, laitoin motionin lähtökohdaksi vain yleensä  ”ruoan” huonouden, jolloin väittelijät saavat päättää, mitä lankaa he lähtevät seuraamaan.

Niinistön tapauksessa täytyy tietää, että hänen vaimonsa oli ruotsalainen samanikäinen nainen.

Elop on kiitollinen kiistanaihe siksi, että Suomessa on paljon julkista ja salaista tietoa Nokiasta ja sen tähdenlennosta.

 

Mainokset

Forming Motions out of Tabloid Billboards

Normaali

Viikko 27


 

Tällä viikolla tarkoitus on ensimmäistä kertaa harjoitella aloitteiden tekoa jonkin muun kuin sähköisten mallien ja internetin avustuksella, siltä varalta että sähköä ei ole saatavilla. Olen valinnut tarkoitusta varten analogiajan ikonin: lööpin. Lööpeistä saa ”nopeaa energiaa”; niiden sanamäärä on tunnetusti rajallinen (1 päälause tai lauseke) mutta aihemäärä melko rajaton ja yhteiseksi oletetun tiedon määrä suuri. Väittelyissä yhteiseksi oletetusta voi sitten laajentaa omaan erityisempään tietoon.

Ensimmäinen lööppi on satunnaisesti valittu arkistolööppi tältä vuosikymmeneltä:

Tämän lööpin aihemäärästä olisi tarjoitus pystyä muovaamaan ainakin 2 motionia, koska edellisessä postauksessa se määrä (2) olisi yleisöltä saatava. Lisäksi kaikista otsikoista ei hyvälläkään tahdolla voi saada järkevää motionia aikaiseksi (esim. yksittäisestä kuolinuutisesta).

Kokeillaan ensimmäiseksi otsaketta ”Ei varaa edes jäätelöön — köyhät perheet kertovat kesistään”. Tästä voisi kokeilla tehdä motionit

  • THW raise social welfare subsidies for the summer
  • THB that Finns ruin their health by their excessive ice-cream habit

Kokeillaan toiseksi otsaketta ”Näin lääkärit väistelevät palkkaveroa”. Tästä voisi kokeilla tehdä motionit

  • THW mandate GPs to serve 8 years at the NHS or other public surgery before a private clinic
  • THB that tax progression should form a curve like the letter V when it comes to income tax
  • THB that tax progression should follow the shape of one of the letters on the issue of taxation

Ja viimeisenä otsikko ”Asiantuntija varoittaa riskeistä: syötkö sinäkin liikaa lihaa?” Tästä tulisi motionit

  • THB that people should eat less beef and pork (i.e. red meat)
  • THW make eaten berries, fruit and vegetables free from VAT/tax-deductible

Jälkipuinti
Minkä motionin puolesta itse äänestäisin käsiäänestyksessä, väittelyyn ottamista varten?
Ottaisin joko vaihtoehdon 1, 4 tai 7. Niissä on kaikissa hieman epäortodoksista tai anomaalista yhteiskunnallista ajattelua taustalla, ja siksi niistä voisi sukeutua kiintoisia väittelyitä.

Poverty in Motions?

Normaali

Viikko 26


 

Edellisellä viikolla käsittelin sitä, miten vakavaksi väittelyaiheet eli motionit käyvät, jos niitä otetaan vain kilpailu- ja toisten seurojen ympyröistä. Vertaillaanpa tähän vähän raskaiden ja kevyiden aiheiden eroa.

Raskaiden aiheiden pro-indikaatiot:

  • suomalaisilta sujuu aina ”big talk” paremmin kuin small talk
  • isot aiheet sisältävät eniten mahdollisuuksia laajoihin kaariin ja isoihin mind mappeihin
  • meitä ei välttämättä yhdistä muu kuin seksi ja kuolema eli elämän alku ja loppu

Raskaiden aiheiden kontraindikaatiot:

  • suomalaisilta ei aina suju sen koommin big kuin small talkkikaan
  • isot aiheet lamauttavat ja estävät ajatuksen lennon pelottavuudellaan
  • moni ei ole pysähtynyt edes miettimään isoja aiheita, eikä väittelyseuran pitäisi olla se ensimmäinen paikka sille
  • raskaita aiheita on rajallinen määrä, ainakin jos vertaa keveämpiin aiheisiin
  • raskaiden aiheiden kohdalla joutuu toistamaan samaa sanastoa, jolle ei usein ole synonyymeja, ja näin esitystyylistä tulee toisteinen ja tylsähkö

Olisi hyvä, jos oma seura olisi omavarainen aloitteiden suhteen, niin että niitä piisaisi omasta takaa. Voihan olla, että joskus internetyhteys on poikki tai on väiteltävä pienessä saaressa, jolloin olisi suotavaa, että aiheet kehitetään ”ilman sähköä”. Oletetaan, että kesäsaaressa kaikki ovat keveän aiheen puolesta. Mitä keveää aihetta, tai aihetta ylipäätään, muokatessa pitää ottaa huomioon?

  1. Kumpikaan puolista ei saa joutua tilanteeseen, jossa ne puoltavat tai vastustavat asiaa lähtökohdasta, joka on eettisesti tai filosofisesti kestämätön. Ts. voittaja ei saa olla selvä alusta lähtien. Väittely ei saa olla ns. no-brainer eli ’miettimättä mankeloitu’.
  2. Aloitteen tulee pyrkiä muuttamaan vallitsevaa asiaintilaa; eli emme saa jo nyt olla tilanteessa, jota aloite on vasta hakemassa. Poikkeuksena ovat jotkut THB-aloitteet, joilla voidaan käydä enemmän periaatteellista keskustelua asian tiimoilta, jos asia on keskeinen/kiistelty/uusi.
  3. Aloitteen muotoiluun tulee kiinnittää erityistä huomiota. Vain pari sanaa on usein liian vähän, mutta lause ja sille alisteinen sivulause usein liikaa. Yksi yksiselitteinen, täyspitkä, keskipitkä lause on usein hyvä perusmitta aloitteelle. Tästä voidaan poiketa tarvittaessa.

Näin varusteltuna omien motionien tekeminen on helppoa ja onnistuu seuransa parhaimmilta generalisteilta. Se, että joku ei osaa tehdä motionia, ei tarkoita sitä, etteikö hän osaisi käydä sen ympärillä väittelyä, kun joku muu on sen tehnyt.

 

Red and Black Stakes

Normaali

Viikko 25


 

Väittelypuheiden aloitteet ovat hyvin samankaltaisia viikosta toiseen. Niissä toistuu tietty kaavamainen graavius tai vakavuus, jossa aistii raskaan aineksen läsnäolon. Leikkisästi voisi sanoa, että väittelyn aloitteissa on seksi & kuolema -tendenssi ja kahtiajako. On usein niin, että väittelyn aloitteissa joko suhtaudutaan myönteisesti tai kielteisesti kuolemaan tai vaihtoehtoisesti suhtaudutaan joko myönteisesti tai kielteisesti seksuaalisuuteen. Sen jälkeen, kun positiot on miehitetty, alkaa kädenvääntö, miten päästään eettiseen ja fertiiliin lopputulokseen, kun panoksena on seksi tai kuolema. Esimerkiksi näin:

a) mikä on syynä, kun asiat ovat johtaneet joidenkin seksiin/kuolemiin,
b) mitä pitäisi tehdä, etteivät asiat johtaisi joidenkin seksiin/kuolemiin,
c) kenen on vastuu, jos asiat johtavat joidenkin seksiin/kuolemiin.

Vastaavasti asia voi olla toisinpäin, jolloin em. asioita toivotaan:

a) mikä on syynä, kun asiat eivät ole johtaneet joidenkin seksiin/kuolemiin,
b) mitä pitäisi tehdä, jotta asiat johtaisivat joidenkin seksiin/kuolemiin,
c) kenen on vastuu, jos asiat eivät johda joidenkin seksiin/kuolemiin.

Jos tätä katsoo puhtaana abstraktiona, niin johtopäätökseksi jää, että väittelyissa taistellaan väestön epäsuoran lisääntymisen ja suoran vähenemisen ympärillä pyörivässä problematiikassa; viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen. Tämä kuulostaa kummalliselta ja perustelemattomalta väitteeltä, mutta toivon, että muistatte tämän, kun seuraavan kerran väittelyseura lataa pöytään aloitteen ”eutanasian sallimiseksi lisääntyneiden ihmisten kohdalla”, tms. posketonta.

En ole kuitenkaan täysin kielteisellä kannalla seksi & kuolema -aloitteita kohtaan. Niillä on oma roolinsa väittelijakunnan mielikuvituksen ja logiikan aktivoimisessa. Niiden suhteellista osuutta pitäisi vain rajoittaa n. 20 %:iin. Olen tullut siihen johtopäätökseen ja tuonut sitä joskus esiinkin ihmisille, että väittelyn alkupisteessä voisi olla 5 motionia eli aloitetta, joiden lähde olisi muotoutunut seuraavalla tavalla:

  1. Sen viikon ajankohtainen aihe, jonka ”kaikki” tietävät; esim. olympialaiset
  2. Väittelyseuran pj:n, sihteerin tai rahastonhoitajan keksimä ”lempiaihe” (epäilemättä sitä, että hän on harjoitellut sitä salaa tai ei)
  3. Osallistuja 1:n esiin tuoma aihe (riippumatta siitä, onko hän harjoitellut sitä salaa tai ei)
  4. Osallistuja 2:n esiin tuoma aihe (riippumatta siitä, onko hän harjoitellut sitä salaa tai ei)
  5. Muista väittelyseuroista ja WUDC-ympyröistä peräisin olevat seksi & kuolema -aiheet

Tämän jälkeen voittajasta äänestettäisiin perinteisellä huuto-, käsi- tai lappuäänestyksellä, ja voittajaksi eli väiteltäväksi aiheeksi valittaisiin eniten ääniä saanut ehdotus.

Syy, miksi en ole huolissani fuskaamisesta eli siitä, tuoko joku esiin aloitteita, joita hän on salaa harjoitellut, on se, että yleensä harjoittelu tapahtuu vain joko pro– tai contra-osapuolen näkökulmasta oman henkilökohtaisen mielipiteen nojalla, ja on täysin ilmeistä, että onnetar arpoo tällaisen henkilön juurikin sille puolelle väittelyä, missä hän on harjaantumaton ja vastahankainen.

Uskon, että tästä painotuksesta huolimatta tai johtuen 5. kohdan mukaiset puheet tulisivat silloin tällöin valituiksi mutta eivät suinkaan aina, ja tämä olisi seuran kannalta vain myönteinen ja tasapainottava asia.

Studio Hail to the Chief

Normaali

Viikko 23


 

Participants

  • Ingrid Biese, researcher of organisational psychology at Hanken Business School
  • Alf Rehn, professor of economics specialising in leadership
  • Carolina Sirén, HR executive at Scandic Hotels
  • hostess

under the surtitle of ”Hur leda”, or ’How to lead right?’, orig. aired on May 31st

Leitmotif
A poll conducted among Finnish leaders has given the impulse for the discussion. The polled leaders stated themselves to be ”bad at leading people” but ”relatively competent, when it comes to the nitty-gritty”, and matters of fact and structural understanding. The discussion deals with characteristics, phenomena and problems of leaders and leading.

Opinions of Others
Women in the discussion bring up the importance and listening in crisis situations. Furthermore, the role of the family looms large in their talk. Human relations are also seen as motives for ending a career, changing careers or reasons for crises. Mr Rehn proposes that firing a person may be regarded as the best option if it leads to a beneficial end result for the organisation or company, as someone in (and out of) it needs to personally grow. Ms Sirén sees that as the last resort before other alternatives have been considered or tried. Rehn, for some reason, does not ever use the conceptual pair of ”superior” and ”subordinate”, but he talks instead of ”leaders” and ”followers”. This sounds like some strange newspeak. The discussion suffers from the women watering it down with their talk about people and relationships and Rehn watering it down with his postmodernist namedropping (with Netflix as one example, uncalled for). Both sides should have concentrated on things of the essence. Since Sirén is clearly of a feet-on-the-earth type of leader and Rehn is of a head-in-the-clouds type of leader; and Ms Biese seems to have the most profound things to say about the topic which she nevertheless cannot quite get out of herself, I’d sit between her and the hostess.Own Opinions
There is a great generational shift occurring among leaders, when X’er leaders and millennials are replacing most of the older kinds of leaders on different levels from school principals to project managers to rank-and-file ministers. We do not have a lack of leadership models. Many American TV shows have depicted leadership from J.R. Ewing’s oil business to the Hill Street Blues police station and air-control towers. What unites good leaders is listening, responsibility, determination and action, usually in this order. Generally speaking, these qualities are in older men, but mature or even young women might possess them too.

Theory is theory, but what about reality? My latest boss was rather a bad one, as he was away a lot, did not give any instructions on anything or try to bring about a community spirit and cohesion at the workplace. As a superior, he effectively delegated key responsibilities to his nearest tenured subordinates. He did not intervene, when the toilet sink’s plumbing was clogged for months on end, and everyone used it and everyone suffered. What was good, on the other hand, was that this from-afar commuting boss held a palaver once a week, on Thursdays, and gave a lot of rope to anyone in the workplace to perform any task at hand. Consequently, my latest boss corresponds to the findings of the poll quite well.

Bad leadership especially in Finland but perhaps also abroad is characterised by the retreating of leaders into their ivory towers, grounded by matter-of-fact knowledge and economical power and higher salaries. Why couldn’t these ”leaders” be demoted to mere experts, if and when they see themselves as only good at crunching numbers and facts? The elite of leaders should be formed by people who are really multi-competent in understanding the relations between people and people, people and things, and things and things. A superior should earn his or her higher salary and bonuses by a polymath disposition, higher than that of a subordinate, and not by his or her better networking suitability as a boss — or unsuitability as a subordinate. The profile of a mobile-phone user is not the profile of a leader.

Studio Raw in the Middle East

Normaali

Viikko 21


 

Participants

  • Pekka Haavisto, former presidential candidate & peace envoy/negotiator
  • Mette Nordström, managing editor on foreign affairs at the FBC
  • Pär Stenbäck; former MP, party chair and third-sector official
  • hostess

under the surtitle of ”Jerusalem”, orig. aired on May 17th

Background
The debate is concerned with the specific situation in the Middle East’s tinderbox in 2018, in a situation where Israel has won the ESC, and the United States as well as Paraguay are moving their embassies from Tel Aviv to Jerusalem to cement the latter’s status as Judaism’s cradle, to the chagrin of Palestinians. Furthermore, the central conflict in its modern form turns 70 years of age, counting up from the days of 1948, when the number of newly arrived Jews was down to 650,000. All seems like much ado about nothing new, but there is a chance of something novel brewing under the lid as well.

Opinions of Others
Mr. Haavisto is an erstwhile presidential candidate (for the Green Party), who thinks that the One-State solution might bring peace to the region. He is aghast over Trump’s actions and deplores the loss of Palestinian demonstrators as casualties. In this, he gets a sympthetic echo out of Ms. Nordström. Mr. Stenbäck considers the conflict a cynical reiteration of its old history without too many novelties. He deems that POTUS is surely pandering to the Midwest Christian conservatives with his measures rather than the Jewish-American population in the US, who usually vote for the more liberal Democrats. None of the debaters takes a strong stand on the ESC victory (Israel’s 4th), but Stenbäck opines that the people of Israel are a different matter to the State of Israel — hence, the result and the sympathies.

Own Opinions
On the face of it, anything happening in the Promised Land has been seen many times over, from roadblocks to stone throwing to ultra-orthodoxy to bombs going off to children being killed to martyrdom to suicide attacks to knife attacks to revenge attacks. The overall spiral of retribution is something that has been ongoing for my entire lifetime.

As a simplifying generalisation, it may be said that the conflict was about survival for 35 years up until the turning point came during the Lebanese Civil War in 1983, after which it has been about simmering resentment and suppression for another 35 years until now. Some Western people don’t care about the status quo being bad, while they do come up with a raised forefinger to chastise and criticize, if someone dares to worsen the situation or do a unilateral provocation (such as the relocation of an embassy).

My own standpoint is that the Middle East requires a Bi-State solution that may nonetheless have traits of a One-State solution and many conciliatory gestures. I wouldn’t be stuck staring at the ”symbolic violence” so much as the real violence and actions that cause grievance in the area.

The future ESC in Israel is a good thing in that it could improve on the relations of the two sides in the same way as the Winter Olympic Games in South Korea [and the inclusion of North Koreans in a joint team] seemed to bring about a mild thaw in Korean relations. Crisis management of the past few decades should be revisited for its ”best” practises, in order to relieve the tensions, such as inviting the grievants over to Washington to negotiate to the tunes and on the tab of the Americans.

This is where I’d be seated around the now invisible round table

Studio Addictica

Normaali

Viikko 19


 

Participants

  • Jeanette Björkqvist, journalist at the FBC
  • Anne Salovaara-Kero, on behalf of Valo, Ostrobothnian Centre for Crises
  • Kristian Wahlbeck, director at the Finnish Association for Mental Health
  • hostess

under the surtitle of ”Vem fastnar”, or ’Who gets addicted (to drugs)?’, orig. aired on May 3rd

Beginnings
The discussion is informed by a 30-minute program by the FBC, aired on Tuesday, in the Spotlight series, where the life of a thirtysomething addict, Jape, was under the magnifying glass. Jape got drunk for the first time at age 8, high at the age of 12, and now he is trying to feed his habit in committing petty theft. Every now and then, he gets medical treatment by health officials at public hospitals. He lives on the street between sundry temporary stays in better lodgings.

Opinions of Others
The debate does not manage to recommend measures about how to rehabilitate junkies into functioning members of society and reputable citizens. The hostess of the debate broaches, since addicts are in the habit of stealing to pay for their daily doses, the possibility that they are a security threat, and, therefore, eligible for prisons and penitentiaries (where rehabilitation could be thought of as taking place), but the others do not grab this straw. On the other hand, there seems to be somewhat of a consensus among the seated about what constitutes the profile of many an addict: a) a fairly gullible and sensitive soul, who b) seeks out bigger thrills than the average person, c) comes from a broken home and d) often has an undiagnosed ADD.

Own Opinions
I don’t think of prison as an impossible place for a drug user. Prison should come with drug maintenance/replacement treatment, but with adequate support I reckon withdrawal symptoms from drugs wouldn’t make prison ”hell” for inmates and recovering addicts. Namely, it seems that now addicts are over-, even supermedicating in taking what the state offers and combining that with whatever they can find on the streets — in addition to the legal stuff; alcohol, tobacco and drugs affecting the central nervous system.

This is where I’d place myself around the now invisible round tableThe model of rehabilitation that society offers is still intended for the ”virtuous but fallen minds” rather than ”chronic cynical escapism artists”, and society’s model would work, were the addicts of a different kind.

The bottom line seems to be that some kind of a neurotransmitter that makes one care is lacking in an addict’s brain, and that’s why the lot is self-medicating that insidious hole on its own. This would also explain away the easiest why relapses are very common, why rehabilitation is not successful and why it gets only worse on every new round of abuse. This is why, I think, the discussion around drugs is often on a level where ”corrective measures” target merely the drug user’s external symptoms and circumstances and not the internal reasons.