Category Archives: Europolitiikka

E.uroopan U.udelleenvisiointi

Normaali

Viikko 24


Mitä Euroopalle pitäisi tehdä?

On tuskin salaisuus, että pahin turvallisuusuhka Euroopan mille tahansa maalle on Venäjä ja pahin talousuhka mille tahansa maalle on Kiina. Yhdysvallat ei ole Euroopan vihollinen vaan liittolainen, sillä se on pohjimmiltaan samassa jamassa lievästä suuruudestaan, aggressiivisuudestaan ja erilaisuudestaan huolimatta.

Euroopasta tehtiin mukamasten ”rauhanprojekti”, mutta todellisuudessa talousintressit ovat olleet jatkuvasti tärkeämpiä kuin tuo myyttinen ”rauhanprojekti”. Alussa EU oli ECSC (European Coal & Steel Community), mistä se suppeni EEC:ksi, EC:ksi, EY:ksi ja lopulta EU:ksi. Talousintressit ovat vetäneet kärryn lailla edellään olevaa hevosta koko matkan pankkiin.

Talousintressit ovat kuitenkin huonoja intressejä. Ne ovat onttoja ja toimimattomia. Työttömyys, velka ja kaupallinen alijäämä riivaavat Euroopan talouksia. Eurooppa ei ole löytänyt itseään toistensa lompakoista. Yksillä on ollut koko ajan ihan liian paljon ja toisilla aivan liian vähän. Norjalaiset jättäytyivät koko pa**an ulkopuolelle, sillä he tiesivät, mitä he olisivat olleet rahoittamassa. (He löysivät öljynsä jo 70-luvulla, joten heillä on ollut aikaa miettiä.)

Olen tullut siihen tulokseen, että talousprojektia ei ole. On vain rauhanprojekti. EU on olemassa sen takia, että täällä ei enää sodittaisi ja että tänne ei enää hyökättäisi. Kolmas vaihtoehto; se, että eurooppalaiset maat lähtisivät itse rynnimään jonkin maan rajojen yli, on pois laskuista suljettu. Olemme jo nyt mukavuusalueellamme.

Oma näkemykseni on se, että raskaasta unionista, joka on rakenteellisesti ja rahallisesti ikään kuin terästä ja rautaa ja lyijyä ja hiiltä, tulisi luopua. Sen tilalle haluaisin paljon kevyemmän rakenteen/liiton, joka olisi luonteeltaan enemmän kuin hiilikuitua, lasikuitua, alumiinia tai kevytmetallia, kuin purjelentokone tai auton prototyyppi. Samalla siihen liuotetun rahan määrän vähenisi kolmas-neljäsosaan nyt kulutetusta.

Tulevaisuuden Eurooppa pitäisi muodostaa Euroopan yleisradioyhtiöiden ympärille. Nimittäin, kun näen produktioita toisista Euroopan maista, olen utelias ja kiitollinen ja ylpeä. Espanjasta tulee hyvää. Kaikki produktiot ovat potentiaalisen kiinnostavia. Kaikista oppii jotakin. YLE Härmä tulee toimeen 500 miljoonalla. Se on pieni raha, jonka suomalaiset juopot voisivat juoda tai eurooppalaiset syöpöt syödä, puolessa vuodessa, mutta siitäkin joku jaksaa valittaa. Vastineeksi saamme vuoden ajan koko päivän tarpeiksi hyvää ohjelmaa ▬ joka voisi olla vielä parempaa, jos se koostettaisiin koko Euroopan tuottamasta ja tarjoamasta tv-faktasta ja -fiktiosta. YLE lisäksi täydentää tarjontaansa ostamalla yhdysvaltalaista tuotantoa HBO:lta ja dokumenttikanavilta. Ulkomaisiin ostoihin menee joidenkin tietojen mukaan vain noin 75 miljoonaa (~15 %) kokonaisbudjetista (loppu menee kotimaisiin). Vaistoan, että rahalla ei varsinaisesti parempaa saa, ja siksi valittaminen on turhaa.

Toisin sanoen Euroopan pitäisi laittaa yleisradionsa yhteiseen pooliin (jonka nimi on EBU), jakaa parhaat ohjelmansa ja tehdä tämä lisäämättä omaa kulutusta yhtään sen enempää, sillä nämä yhtiöthän kustannetaan omasta takaa. Näin Euroopalla olisi koulutus-sivistyksellinen pohja taloudellisen pohjan sijasta. On mahdollista, että joitakin talousvaikeuksista kärsiviä yleisradioyhtiöitä pitäisi tukea yhteisistä varoista (Kreikka), mutta tämäkin olisi järkevämpää kuin pyörittää yhteistä maatalous- ja rakennerahastoa, joka tulee paljon kalliimmaksi ja hyödyttömämmäksi.

On sanomattakin selvää, että ohjelmat lisäisivät kielten osaamista ja opettelemista. Ohjelmat voitaisiin tekstittää alkuperäiskielillä kaikissa maissa. Dubbaamisesta pitäisi luopua, koska se haittaa kielten opiskelua. Lopputuloksena eurooppalaiset alkaisivat eurooppalaistua.

Tämän jälkeen voitaisiin mennä niihin taloudellisiin perusteisiin, jotka ehkä takaavat rauhan. Eurosta pitäisi luopua, koska se on liian prokrusteaninen valuutta. Typerästä, keinotekoisesta valuutasta luopumisella päästäisiin Euroopan pienempiin erillisalueisiin, jotka muodostaisivat rauhanprojektin rungon.

Muita kuin todellisia euromaita liittoon ei otettaisi. Infranationalismin tuloksena tulevat pienemmät alueet tai minivaltiot (Baskimaa, San Marino, Malta jne.) voitaisiin integroida niitä lähimpänä oleviin kokonaisuuksiin. Eurooppa pitäisi jakaa 3-5 maata käsittäviin hypoliittoihin. Näin pienillä yhteisöillä on kykyä toimia yhdessä. Oma, alustava jakoni olisivat nämä 8 luontaista ja vain osin yhteen pakotettua aluetta:

  1. Benelux (→ ranska)
  2. Bulgaria, Romania ja Unkari (→ venäjä)
  3. Baltia eli Viro, Latvia ja Liettua (→ venäjä)
  4. Club Med eli PIGS eli Portugali, Espanja, Italia ja Kreikka (→ espanja)
  5. GSA-maat (→ saksa)
  6. Islanti, Irlanti, Iso-Britannia ja Ranska (→ englanti)
  7. Puola, Tshekin tasavalta ja Slovakia (→ venäjä)
  8. Skandinavia eli Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska (→ ruotsi)

Irrottaisin Islannin Skandinaviasta, koska siellä on selvästi opittu suuren maailman metkuille ja maan meininki sopii paremmin yhteen Irlannin vastaavan ketkuilun kanssa. Myös kalastuskiintiöistä tappeleminen Ison-Britannian kanssa olisi parempi sopia sisäisesti. Balkan eli entinen Jugoslavia + Albania saisi luvan liittyä joko PIGSeihin tai Bulgarian, Romanian & Unkarin blokkiin maa kerrallaan oman valinnan mukaan. On toiveajattelua toivoa, että nämä kertaalleen hajonneet maat tekisivät yhteistyötä KESKENÄÄN. Kartasta näkee, miten tämä on mahdollista ja miten tässä on järkeä.

Jos Eurooppa jaettaisiin pienempiin blokkeihin, niistä tulisi keskenään hallittavia. Suluissa on se kieli, jota tämän blokin sisällä puhuttaisiin asioiden sopimiseksi. Blokit keskittyisivät yhden kielen ympärille, jota kaikki puhuisivat keskenään. Joissakin itäblokin maissa yhdistävä kieli olisi venäjä, historiallisista syistä, vaikka Venäjä ei itsessään kuulu Euroopan Unioniin. Tässä on se järki, että kussakin blokissa on aina luontaisesti riittävästi muutoksen agentteja, jotka puhuvat alueen hegemonista kieltä. Suomestakaan ei puutu ruotsin taitajia. Ne, jotka eivät osaa, voivat opetella. Samoin GSA-maista löytyy riittävästi saksan taitajia jne. Jotakin uhrauksia olisi tehtävä, mutta niistä päästäisiin yli. Kovin muutos on brittien ja franskien sumputtaminen yhteen; hehän ovat aina silmäilleet toisiaan ylimielisesti, vaikka muitakin tunteita on esiintynyt. Molemmat ovat kuitenkin rohkeita teollisuusmaita. Näin toimimalla Euroopan unionissa puhuttavien kielten määrä tippuisi jotakuinkin 6 kieleen niiden määrien sijasta, mitä nyt puhutaan.

Blokkien kielivalinnan jälkeen loppu olisi helpompaa. Blokittamisen jälkeen kielen ympärille luotaisiin kolme konstruktiota:

  • kieliliitto
  • puolustusliitto ja
  • valuuttaliitto.

Kieliliitto voisi realisoitua esimerkiksi koulutuksen suurempana keskinäisenä vapautena ja saatavuutena sekä median keskittymisenä ja sisältöjen jakamisena tai yhtenäistymisenä.

Puolustusliitto luotaisiin samaa kieltä puhuvien valtioiden välille. Tämä korvaisi yhtäältä haihattelun Euroopan yhteisestä puolustuksesta (liian vaikeata) tai toisaalta NATOn kutsumisesta hätiin, kun jotakin tapahtuu (liian helppoa). Kun yhteen maahan hyökättäisiin, muiden velvollisuus olisi puolustaa sitä kuin omaansa.

Valuuttaliitto luotaisiin samaa kieltä puhuvien valtioiden välille valitsemalla valuutaksi paras valtioiden entisistä valuutoista ja ulottamalla se kaikkiin maihin. Näin devalvaatiosta voisi uudestaan tulla instrumentti valtioiden välisiin vienti- ja tuonti-ongelmiin. Koska naapurimaiden taloudet muistuttaisivat toisiaan maatalous-, teollisuus- tai palvelupainotuksineen, yhden maan tai kaikkien maiden yhteisiin ongelmiin voitaisiin helpommin reagoida valuuttapolitiikan keinoin.

Tulevaisuuden Eurooppani olisi paikka, jossa kaiken kattava sateenvarjo olisi yleisradioyhtiöiden yhteistyö ja pienempi yhteistyö keskittyisi hallittavampiin yksiköihin, jotka muodostuisivat lingeografisin perustein. Lopputuloksena olisi sellainen Eurooppa, jota meillä ei ole vielä mutta jonka haluaisimme. Se olisi Eurooppa, jossa keskinäinen ymmärrys ei lisäänny maantiekiitäjän vauhdilla vaan vauvanaskelin, talous ei ole uhka rauhalle, puolustus turvaa rauhaa ja mannertenvälisen maailman uhkiin on varauduttu.

  Euroopan uudelleenvisiointi

Mainokset

Euroopan diagnoosi

Normaali

(c) 2014


 

Euroopalla ei mene kovin lujaa, minkä monet varmaan tiesivätkin. Yritän listata tässä joitakin ongelmista, joita Euroopassa on, mitä tulee unioniin ja sen liitännäisasioihin.

Unioni rakennettiin ns. neljän suuren TPTP-vapauden varaan. Nämä vapaudet ovat:
1) työvoiman
2) palveluiden
3) tavaroiden ja
4) pääoman
liikkumisen vapaus.
Nämä kaikki ovat toteutuneet paperilla, mutta niiden vaikutus arkipäivään on toisenlainen. Kuljetaan läpi kohta kerrallaan.

Työvoima saa liikkua vapaasti maasta toiseen, mutta se ei liiku. Kun yhdessä maassa ollaan työttömiä, tämä ei muunnu työvoiman virtaamiseksi maasta toiseen. Osin kyse on peloista, epävarmuudesta, mukavuudenhalusta ja jämähtäneisyydestä. Osittain kyse on pääomien ja kielipääomien puutteesta. Moni espanjalainen on tuonut julki sitä, miten he eivät tiukan paikan tullen pärjäisi edes englannilla vieraassa maassa. Suomeen sairaanhoitajiksi tulleet juanitat ovat vain jäävuoren huippu muuten liikkumattomassa työttömien massassa.

Palvelut saavat liikkua vapaasti maasta toiseen, mutta etupäässä ne eivät liiku, sillä palveluiden käyttämisen tiellä on luottamus. Yleensä vain niiden ihmisten palveluita käytetään, joihin luotetaan. Lisääntyvä luottamus poikii yhä uusia toimeksiantoja, ja tämä pätee hiusten leikkaamisesta prostituutioon, kääntämiseen ja tanssinopetukseen. Lokaali voittaa internationaalin palvelualoilla.

Tavarat saavat liikkua vapaasti maasta toiseen, mutta tätä ei käytetä hyväksi kovin tehokkaasti. Sinä aikana kuin EU on ollut voimassa, en ole ollut erityisen ihastunut minkään maan tuotteisiin yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Tuo maa on Ruotsi. Sieltä tulee jatkuvasti jokin tuote, joka yllättää minut positiivisesti saatavuutensa ja laatunsa suhteen. Pystyn saamaan lähikaupastani kolmea erilaista ruotsalaista kahvia, joiden hinta on huokea mutta paahtoaste tummempi, kuten oma kahvimakuni. Ostan ruotsalaisia vaatteita, sukkia ja alushousuja. Ajan ruotsalaisella pyörällä. Jos nuuskaisin, käyttäisin ruotsalaista nuuskaa. Nuuskaaminen on ihan järkevä vaihtoehto tupakoimiselle ja toimisi varmasti myöskin tupakasta vieroittumisessa. On typerää olla vain Nicoretten® ja tahdonvoiman varassa. Muista maista kuin Ruotsista näyttäisi tulevan Suomeen vain alilaatuisia tai ylihintaisia tuotteita, eivätkä kummatkaan tyydytä peruskuluttajan tarpeita. Suurin osa eurooppalaisista kauppiasmaista sivuuttaa Suomen liian pienenä markkinana.

Pääoma saa liikkua vapaasti maasta toiseen, mutta tämä hyödyttää lähinnä vain investoijia ja bisnesenkeleitä ja venture capitalisteja, paitsi jos pääoman vapaalla liikkumisella tarkoitetaan velkojen maksuja toisten puolesta ja pääoman holtitonta liukumista omistajattomana maasta toiseen. Euroopan sisäinen pääoman vapaa liikkuvuus on vain osa laajempaa maailman pääomamarkkinoiden vapautumista, joka alkoi jo 80-luvun lopulla monetaristien, pankkien ja pörssien toimesta, johti erilaisten yleensä saarivaltioissa toimivien veroparatiisien syntymiseen ja Lontoon, Luxemburgin, Sveitsin, Hong Kongin ja New Yorkin dominoiviin rooleihin maailman rahavirtojen kulussa. Pääomien vapaa liikkuvuus ei liikuta niitä, joilla pääomia ei ole. Muitakin pääoman vapaa liikkuvuus saattaa vain laiskistaa. Hullu paljon töitä tekee; viisas pääsee vähemmällä.

Summa summarum, neljä pilaria on osoittautunut hyödyttömäksi konseptiksi. Sille ei voi rakentaa Eurooppaa, varsinkin jos ajatellaan, että Euroopan pitäisi edustaa myös joitakin kulttuurisia ja sivistyksellisiä arvoja. Neljä pilaria hyödyttää talouselämää eikä aina sitäkään.

EurolippuOtetaan seuraavaksi kaksi muuta asiaa: Euroopan suprakontinentaalisuus ja infranationaalisuus.

Eurooppa pyrkii laajenemaan yli äyräidensä. Se flirttailee jatkuvasti tyyppiä Turkin, Israelin, Marokon ja entisten neuvostotasavaltojen kanssa, jotta se voisi olla se kerho, johon kaikki haluavat jäseneksi; todellinen Club Med & Baltic & Black Sea & Atlantic. Mainitut maat ovat kuitenkin huonoja laajentumiskohteita. Tavallisesti ne eivät jaa eurooppalaisia arvoja, historiaa, kielipohjaa tai taloutta vaan puhuvat kullakin sektorilla aivan omaa kieltään. Melkein kaikki maat, joihin Eurooppa (suppea, selkeä manner) on ”laajentumassa”, edustavat jonkinlaista totalitarianismia joko historialtaan tai nykyisyydeltään, mahdollisesti tulevaisuudeltaankin. Tämä on Euroopan suprakontinentaalinen puoli. Supranationaalisuus on toinen elementti, joka tarkoittaa sitä, miten Euroopasta ehkä pyritään tekemään federaatio, jolla on yhteinen verotus, parlamentti, turvallisuus ja säädökset. Ainoastaan Euroopan ehdoton eliitti, erilaiset menestyvimmät ja asettuneimmat maat, on valmis nousemaan ylikansalliselle tasolle. Federaation puolesta puhui pitkäaikainen ex-pääministeri Guy Verhofstadt komission puheenjohtajakandidaatin puheessaan. Hän tuleekin Belgiasta.

Euroopassa on myös infranationalistinen puoli. Tämä tarkoittaa sitä, että monissa maissa kytee liikkeitä, jotka haluavat irrottaa jonkin erillisen alueen emämaasta omaksi valtiokseen. Esimerkeiksi käyvät vaikkapa Baskimaa ja Katalonia Espanjassa ja Skotlanti Isossa-Britanniassa. Tämä ei kuitenkaan lupaa hyvää tulevaisuutta ja kokonaisuutta silmälläpitäen. Ei Euroopasta pitänyt tulla fragmentoitumisprojekti! Monella alueella ajatellaan ihan toisin kuin Brysselissä. Maiden, joiden sisällä on sesessio- ja suvereniteettipaineita, ei ehkä olisi pitänyt tulla valituksi jäsenmaiksi alun perinkään. Suomessa voisi olla myös vaikeat tunnelmat, jos Ahvenanmaa, Pohjanmaa, ruotsalais-Suomi tai Saamelaisalue haluaisivat erota Suomesta oman ”paremman” taloudellisen tulevaisuutensa turvaamiseksi. Onneksi täällä ei olla yhtä jääräpäitä kuin jossakin muualla.

Otetaan vielä yksi asia: euro. Valuuttamme on heikko esitys, miksi se muuttui vuoden 2008 subprimeloan-kriisin jälkimainingeissa. Euron pääongelma on se, että se on sidottu saksan markan perintöön, ilman että se antaa Saksaa heikommille, euroon liittyneille talouksille mahdollisuuksia revalvoida tai devalvoida valuuttaansa. Koska Saksa on monipuolinen valtio, jonka maatalous-, teollisuus-, palvelu- ja luovan talouden sektorit ovat tasavahvoja, kaikilla niillä mailla, joilla näin ei ole, on vaikeuksia pyrkiä tasapainoiseen talouteen ja ylijäämien luomiseen. Kaikilla ei myöskään voi olla ylijäämää yhtä aikaa, semminkin kun maailman ylijäämästä suuri osa laskeutuu Kiinaan.

Brittien tavoin olen hyvin kriittinen Euroopan suhteen. Heidän esimerkkinsä mukaan puhun EU:sta mielelläni  Euvostoliittona.  Ei voi olla ihan sattumaa, että 5 vuotta sen jälkeen, kun alkuperäinen totalitsaarivaltio oli räjähtänyt rähjäisenä sisäänpäin omaan mahdottomuuteensa, sen viereen perustetaan toisenlainen byrokraatin märkä uni, jossa raha virtaa vuolaana politbyroon, interpret- & transbyroon, teknokratian ja lentoyhtiöiden taskuihin. Tuota kaikkea on Bryssel.

Euro-ongelmat

Suprakontinentaalisuus ja -nationalismi ovat saman kolikon kääntöpuolia

Tämän vuoksi, näissä vaaleissa, en katso pahalla ketään, joka sattuu äänestämään protestipuolueita eli siis kansallista konservatiivi-populistirintamaa. Sille pitää antaa krediittiä siitä, minkä se osaa. Se osaa diagnosoida (Euroopan ongelmat, oikein). Siinä se on paljon parempi kuin perinteiset sosialisti- ja kapitalistipuolueet, jotka tyytyvät levittelemään käsiään kasvojen säilyttämiseksi ja hirttäytymään menneiden virheiden perintöön. Populistien salkusta puuttuu kuitenkin lääkärin toinen pätevyyden kriteeri: oikeat lääkkeet. Vaikka populisti osaa kunnon poppamiehen tavoin määritellä sairauden, hän voi olla puoskari siinä mielessä, että hän parantaisi taudin ilman lääkkeitä, vanhentuneilla lääkkeillä tai aivan väärillä lääkkeillä. Joten tulevaisuudessa näitä poppamiehiä ei kannata äänestää. Tosin siinä vaiheessa potilas voi olla jo niin sairas, että mitkään lääkkeet eivät enää vaikuta asiaan tai pelasta henkeä. Syöpänen Eurooppa voi kuolla sytostaateista huolimatta leikkaushoidon ja taitavien kirurgien puutteeseen.

Esittelen myöhemmin, muutaman viikon sisään, oman projektioni tulevaisuuden Euroopasta. Laitan sille nimeksi todennäköisesti ”Euroopan uudelleenvisiointi”.

Eurooppa on ihan perheestä

Normaali

©  2014


Eurokriisin edetessä on syytä kysyä, mitä eurooppalaisuus on. Olisiko se kenties jonkinlaista uudelleenmuotoiltua perheyhteyttä? Jos katsotaan, miten erilaiset blokit Euroopassa ovat käyttäytyneet kriisin syvetessä, niistä alkaa hahmottumaan samankaltaisuuksia. Pohjoismaat ovat tärkeilemässä ja painottavat velvollisuuksia sekä materiaalista hyvinvointia. Manner-Eurooppa yrittää tasapainoilla muun Euroopan vaatimusten ja uhkien välissä. Se haluaa ottaa kaikki huomioon antamatta kokonaisuuden vajota omaan mahdottomuuteensa. Etelä-Eurooppa pyrkii maksimoimaan oman hyvinvointinsa ja taistelee kaikenlaisia muutoksia vastaan. Yksille Etelä näyttäytyy inhimillisenä ja toisille heikkona. Sen rahoitus- ja taloushistoriassa on monia valkoisia laikkuja, joita eri maiden yleisradioyhtiöt ovat alkaneet tutkia. Kriisimaiden omat yleisradioyhtiöt keskittyvät puolustamaan omia maitaan; ovathan nämä YLE:n kaltaiset yhtiöt olleet jossakin tapauksissa lakkautuslistoilla, kun mitään muita säästökohteita ei ole keksitty.

EuropeOheisessa kuvassa Pohjoismaat, Iso-Britannia ja Benelux-maat edustavat ankaraa esikoisuutta. Perheessä ollessaan he olisivat perheensä esikoisia. He vaativat kulukuria, leikkauksia, säästöjä ja mahdollisia irtautumisia unionista. Ranska, Saksa ja moni muu maa edustavat perheen keskimmäisiä. Ne eivät suoraan vaadi mitään mutta ovat huolissaan Pohjoisen ja Etelän huonosta yhteisymmärryksestä suhteessa toisiinsa. Yhtäältä ne ymmärtävät kulukuria; toisaalta he ymmärtävät tarpeen pitää pystyssä perheyhteyttä. Italia, Kreikka, Irlanti ja muut merelliset valtiot, joiden demokratian historia on ohut ja lyhyt, jäävät perheen nuorimpien eli kuopuksien rooliin. Ne jatkaisivat muiden piikkiin elämistä, jos se vain olisi mahdollista, mutta Jumalan käsi on jotenkin puuttunut tähänkin asiaan, eikä se ole Diego Maradona. (Maradona käytti kokaiinia.) Geografinen sijainti ei sinänsä määrää sitä, mihin kastiin kuuluu, vaan kokonaisuus ja se, mitkä maan tunnusluvut ovat ja mitä siitä on raportoitu eurokriisin jähmettyessä omaan
poteroonsa.

Jos tämä on totta, ratkaisua voidaan etsiä paitsi taloudellisista tunnusluvuista ja keynesiläisyydestä tai friedmanilaisuudesta myös sukujen ja perheiden keskinäisestä tavasta ratkoa ongelmiaan. Pystyykö toisten piikkiin elämään? Jos pystyy, millä ehdoilla? Mitä annetaan vastineeksi, vai kytevätkö kaunat sukukokouksesta toiseen? Tämä on mahdollinen paradigman muutos, ja se voi sinänsä tuoda joitakin vastauksia.

Bloggauksen inspiraationa ja lähteenä on käytetty Linda Blairin kirjaa ”Esikoinen, keskimmäinen vai kuopus?” (kyseinen Blair ei ole sama kuin Manaajan näyttelijä).