Category Archives: Ihmissuhteet

Miles and Children

Normaali

Viikko 19


 

Date: May 11th, 2017
Motion: THB that parents are greedier than singles
Role: Rep. (gov.)


Assemblage, Chair, Ladies & Gentlemen,

We have been wondering what the cause of divorces is and what to do about that and what next. I’d like to present my own view on the mechanism of easy marriage and easy divorce.  And do not draw any parallels of this with brexit. Britain’s divorce from the EU was not an easy one. The UK had a liaison, relationship, and finally a marriage with the EU for over 40 years.

OK, that was the comic relief. Now, back to business.
First, there are two people who are strangers to each other. Then they start seeing each other. This deepens into dating. They start liking each other. This deepens into co-habitation. They start doing each other favours, i.e. pleasing each other. This deepens into engagement. They start planning ahead. This deepens into marriage. They start loving each other. This deepens into a marriage with children. They start thinking of themselves as one Family Unit. This deepens into…. Divorce. (They start hating each other.)

Many people see divorces as failures in a linear progression from the neutral to the good to the bad, but I’m claiming that a divorce was in the cards anyway, as these people were not entirely honest and/or mature to begin with.

What I’m saying is that people who go from singlehood to single motherhood or single fatherhood have not sorted out who they are and what they want from life.

On the one hand, they want the freedom that is associated with being eligible but not taken, the freedom of being untidy, of spending one’s leisure time at will, of travelling to faraway places, of holding the strings of one’s own purse, of being mysterious.
On the other hand, they want the security of family life, the tight schedule imposed by work and children, the restrictions to debauchery and the comfort of sharing a bed with someone who might want to get intimate once a week as well.

What all of this boils down to, is that in the end the irresistible pawn in the game are the children. Having a child or children brings social capital to a given average citizen. A lot of grown-ups have surplus energy that they can put into taking care of other people. Nurses, for example, have to take care of a far wider collective of inmates on a daily basis; feeding them, clothing them, giving them activities and putting them to sleep (which is what life with children is often about). This ability to foster and nurse life is so ingrained in so many of us that a lot of people view having children as a ”no-brainer”, a deal that has mainly pros but not cons. They want children and the easiest way to obtain children is to be together with someone for a while and then go for a divorce.

After a divorce, the children are still blood relatives to the father or mother, and they are forever linked to him or her. Thus, that person will have amassed a LOT of social capital, compared with someone who does not have children. What is different with the earlier situation is that now there is also the freedom of singlehood that beckons. Compared with nuclear families, divorced parents with children enjoy aspects of both family life and the singledom. In an odd week they can live like hedonists (as the children are not there). In an even week they must live like monks or nuns (since the children are there). For twenty years in a row. What a Blast.

Easy and fast divorces are signs of a society where grownups have still not made up their mind about whether they want freedom or tradition. Because we live in capitalism, they need to gather capital, in this case of a social kind, in the process, for all that.

If you want to read more about the subject, here’s a column by a foreign correspondent who has been mentioned at least once on this blog before. She writes about the same subject (in Finnish):
http://www.hs.fi/paivanlehti/07052017/art-2000005198668.html
She got a response right thereafter as a letter to the editors (in Finnish):
http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005203527.html


Arvio: Puheessa tökitään murtuvia liittoja. Aloite on suhteellisen tasapuolinen kummankin puoliskon edustajille; on ehkä hauskaa olla tälläkin puolella, vaikka edut eivät ehkä heti näytä ilmeisiltä. Toivon mukaan edelliset ovat jo ladanneet tiskiin rankan puoleisesti taloudesta, ekologiasta ja ylikansoittumisesta.

Mainokset

Debatointi on johtajakoulu(kin, muun muassa)

Normaali

Viikko 6


 

Tämä postaus on kirjoitettu jatkeeksi sille, jossa pohdittiin, miksi debattiyhteisössä ”ei ole kivaa” tai jäsenet eivät tule toimeen keskenään (kts. Arkisto 16. toukokuuta, 2014.) Tarkoitus on tuoda päivitetty katsaus tai kokonaan eri näkökulma samaan asiaan. Usein näkemys jostakin asiasta syvenee tai vaihtuu ajan kuluessa. Tämä on kaikille tuttu ilmiö.

Ja päivitetty näkemys on seuraava.

Esitän radikaalin lähtökohdan tai premissin: debattiyhteisö on kaapissa oleva johtajakoulu, jossa valmistaudutaan esittämään samantyyppisiä puheita, joita uskonnolliset, poliittiset ja talouselämän johtajat esittävät kateedereilta, jalustoilta ja esiintymislavoilta. Miksi muuten debatoitaisiin? Puheiden esittäminen ei nimittäin ole arkipäivää useimmille ihmisille. Jotkut joutuvat puhumaan useammin kuin muut, mutta yhtäältä omaan privaatti- ja sukuelämään liittyvissä hautajaisissa, häissä ja kastajaisissakin on helppo luistaa puhujan nakista. Ammattielämässä toisaalta poikkeuksia ovat papit, luokanopettajat, aineenopettajat, konsultit ja johtajat, jotka joutuvat kaikki puhumaan paljon. Kovien ammattien lääkärit, juristit, insinöörit ja ekonomit joutuvat puhumaan keskimääräisen paljon, mutta he puhuvat antinsa asiantuntijoina eivätkä siksi, että heidän luonteensa olisi siihen erityisen altis tai otollinen.

Johtaja(luontee)n psykologia on sellainen, että se/hän
a) ei piittaa pienten arkipäivän päätösten oikeellisuudesta tai vääryydestä,
b) delegoi mielellään asioita ihmisille ja olettaa asioiden tulevan hoidetuksi joko keskiverrosti tai hyvin tai erinomaisesti ja
c) puhkeaa yleensä karkeaan tai kaunopuheiseen mutta silti spontaaniin kritiikkiin, jos delegoitu asia on hoidettu sen sijaan huonosti.
Näiden ominaisuuksien vastapainoksi johtajaluonteilla on myös useimpien kannalta myönteisiä ominaisuuksia kuten
d) mielikuvitus
e) kyky eksplikoida jotakin sellaista, mikä on mielissä ja ilmassa mutta mitä ei sanottaisi ääneen ilman johtajaa
f) taipumus suhtautua ihmisiin myönteisesti ainakin aluksi ja tulla toimeen keskenään hyvin erilaisten ihmisten kanssa.

leaderofthepack

Tangentti, mikä tähän liittyy on ilmeinen: jos hyvä puhuminen (tarkoittaa niin visioivaa, spekuloivaa, eksplikoivaa kuin moralisoivaakin puhetta) on opettaja- ja johtajaluonteelle luontaisesti ominainen ominaisuus, osasta väittelyseuran tai debattisosieteetin osanottajista ei ole puhumaan ihmisten edessä. He eivät yksinkertaisesti ole johtajaluonteita, eikä heistä voi useinkaan tulla sellaisia, sillä seuraajaluonteille on tyypillisempää kuunnella, arvioida, ottaa vaikutteita ja äänestää. Tietyssä mielessä he haaskaavat aikaansa väittelyseurassa. Tämä koskee lähinnä johtajuuden heidän luonteeseensa palautumattomuutta eikä henkistä kehitystä yleensä.

Heijastusvaikutus ulottuu myös maailman hierarkkisiin suhteisiin: jos opettajia ja johtajia on vaikkapa 18 % väestöstä, se tekee lopuista 82 %:sta väistämättä seuraajia, erakkoja, itsenäisiä agentteja tai stoalaisia kyynikoita. Ts. passiivinen voi olla monella tavalla, mutta aktiivinen vain yhdellä tavalla.

Siten syy, miksi väitellessä puhkeaa riitoja ja ilmenee kitkaa, lienee se, että johtajatyypeillä iskee kipinää sekä toisten johtajatyyppien kanssa että seuraajatyyppien kanssa. Edellisten kanssa on ongelmana egojen taistelu ja jälkimmäisten kanssa perinpohjainen erilaisuus, mitä tulee ajattelutapoihin.

Väittelyseuroista saisi helpoiten niin harmonisia, kuin niistä voi tulla hyväksymällä niihin johtaja- ja seuraajaluonteita tietyssä suhteessa, joka suosisi jonkin verran lievästi edellisiä. Tämä edellyttäisi kuitenkin seuran hyväntekijäksi erityistä Chief Psychological Officeria, joka vastaisi rekrytoinnista monimutkaisen monivalintatehtävän avulla, eikä tähän hätään sellaista varmaankaan löytyisi.

Kuka tahansa ei osaa soittaa kitaraa makuuhuoneessaan, niin että muut jaksaisivat kuunnella, eikä kuka tahansa osaa myöskään puhua katseiden ristitulessa niin, että muut jaksaisivat oikeasti kuunnella. Ellei kyse ole sitten ASMR:stä (Autonomous Sensory Meridian Response), minkä varauksena hyväksyn.

Pariutumattomat

Normaali

Viikko 37


HS:ssa oli vastikään joltisestikin huomiota saanut juttu siitä, miten suomalaiset naiset pariutuvat innokkaasti ulkomaalaisten miesten kanssa ja sitä ennen myös mielellään jakavat näille ”maistiaisia”, ”kaupantekijäisiä” ja ”ilmaisia näytteitä”, jos tiedätte mitä tarkoitan¹. Kuvitelkaa se naispuolinen suosikkikosmetologinne isossa tavaratalossa tai omassa byroossaan, joka työntää käsiinne ilmaisia pikku pakkauksia, mutta toiseen potenssiin.

Ainakin Hesarin Annamari Sipilä kolumnoi & tviittasi jutun perusteella ja kehui ”sitä ja sitä naista, joka oli antanut sille ja sille aussille”. Asiasta voi olla monta mieltä, ja sukupuolesta riippuen voi olla antaja tai saaja ja enemmän tai vähemmän ulkomaille kallellaan (kuten Sipiläkin on).

Suunnat, joista miehiä/naisia haetaan näyttäisivät muotoutuvat kolmen tekijän toimesta:
a) työhön ja opiskeluun perustuvan matkustamisen, b) massa- ja rantaturismin ja c) pakolaisuuden.
Ensin pitää lähteä, että voi löytää lost & found –periaatteella. Syy lähtemiselle voi olla toisarvoinen; syyn ei tarvitse olla tärkeä.

Joskus tulee mieleen, että jokin korkeampi voima ei ole tarkoittanut meitä ihmisiä pariutumaan intrarasiaalis-heteroseksuaalisesti. Korkeampi voima on sijoittanut keskenään yhteensopivat tai ainakin samalla mentaliteetilla varustetut ihmiset eri mantereille, eri sukupuoliin ja eripigmenttisten nahkojen sisään, minkä jälkeen HE saavuttavat onnen, jotka lähtevät merta edemmäksi kalaan ja löytävät etsimänsä.

Love-Nego-3Ensimmäinen ryhmä, joka näyttäisi tulevan hyvin toimeen keskenään ja toimivan luontaisesti salarakkauden kulisseissa, on mustat miehet ja valkoiset naiset. Valkoisia naisia viehättää mustissa miehissä fyysisyys, halu käydä hassuttelevia, hempeitä ja kuuntelevia keskusteluja naisen kanssa ja iso… melanoomattomuus. Mustia miehiä viehättää valkoisissa naisissa… no joo.

Toinen ryhmä, joka näyttäisi tulevan hyvin toimeen keskenään ja toimivan luontaisesti salarakkauden kulisseissa, on valkoiset miehet ja aasialaiset naiset. Valkoisia miehiä viehättää aasialaisissa naisissa luontainen taipumus vetäytyä takavasemmalle (muuten kuin poliittisesti), kohtalaisen hyvät ja luonnollisen terveellisiä raaka-aineita suosivat ruoanlaittotaidot ja tiukka… peräänantamattomuus. Aasialaisia naisia viehättää valkoisissa miehissä… no joo.

Oletan, että on kolmas ryhmä, joka on salaisessa kompuksessa keskenään, ja se on: aasialaiset miehet ja mustat naiset. En ole vain tehnyt kovin paljon havaintoja heidän keskeisistä säädöistään ja säpinöistään. En edes tiedä, miltä tällaisen parin jälkeläiset näyttäisivät, kun taas kahden ensimmäisen ryhmän puoliveriset jälkeläiset ovat varsin tuttu näky turuilla ja toreilla ja melkein täysin integroitunut osa mitä tahansa läntistä yhteiskuntaa.

Kun valkoinen nainen menee yhteen mustan miehen kanssa ja tuottaa jälkeläisen, häntä pidetään vähän epäilyttävänä. Kun valkoinen mies menee yhteen aasialaisen naisen kanssa ja tuottaa jälkeläisen, häntä pidetään vielä epäilyttävämpänä. Kuitenkin molemmat tekevät yhtäläisen ison duunin laajentaakseen kotimaista haurasta, ohutta ja vinoa geenipoolia. Kummatkin käyttävät sitä kulttuuri- ja talouseroa, joka on suhteessa hakumaahan nähden. Kumman tahansa jälkeläisessä on ainakin teoriassa paljon elonvimmaa. Joten antakaamme respektiä näille ihmisille ja heidän jälkikasvulleen mieluummin kuin sille pariskunnalle, joka on samasta kylästä ja ei ole koskaan seukannut kenenkään muun kuin itsensä kanssa.
_______________________________________________
¹ HS (Sorjanen, Tuija): ”Ulkomaisilla miehillä riittää vientiä”, 8.8.14.

10 tason pariutumisteoria

Normaali

Viikko 32


Jatkan jossakin määrin edellisen viikon ihmissuhdeteemaani. Tällä kertaa haluan kertoa niistä suhteista, joita ihmisillä on ennen avioliittoa. Kannatan avioliittoon menemistä, jos lapsia on tarkoitus hankkia, sillä lapset ovat paljon tiukempi juridinen side kuin mitä avioliitto on, ja siksi ne voi yhdistää. Mutta jos lapsia ei tule tai ole tai haluta, voidaan spekuloida suhteiden laadulla.

Olen laatinut listan erilaisista suhteista, joita ihmisillä voi olla ennen avioliittoa. Nämä suhteet ovat vapaamielisen, sotimattoman, opintotuetun, juopottelu- ja seksimyönteisen yhteiskunnan ponnistelujen hedelmä.

Seuraavassa esitän tämän listan, niin että edetään löyhimmistä suhteista tiukempiin suhteiden muotoihin. Kaikilla välitasoilla parit voivat lisätä uskottomuus- ja polyamorisuuslöylyjä suhteeseensa, mutta pääsääntönä voidaan sanoa, että uskollisuus lisääntyy, mitä ylemmäksi suhdepuussa kiivetään.

0. Huorissa/maksullisissa henkilöissä käyminen
____________________________________________________________________
1.   Vessaseksi seinässä olevan reiän kautta
2.   Vessaseksi ilman seinässä olevaa reikää
3.   Yhden yön suhde
4.   Fuckbuddyismi
5.   Fuckbuddhismi
6.   Lyhytaikainen seurustelu
7.   Pitkäaikainen seurustelu
8.   Avoliitto ilman lapsia
9.   Kihlauksen tehnyt avoliittopari
10. Avopari, jolla on lapsia

Listan yläpäässä suhteiden VAARAT ovat ylikorostuneita siinä missä alapäässä suhteiden VELVOLLISUUDET ovat ylikorostuneita. Ehkä osittain tästä syystä oma suosikkini tästä esiaviollisten suhteiden skaalasta on suhde nro 5 eli fuckbuddhismi.
Mitä on fuckbuddhismi?

Fuckbuddhismiin tutustuminen kannattaa aloittaa lukemalla http://www.urbandictionary.com’in määritelmä sanasta fuckbuddy. (Määritelmät ovat käyttäjien kirjoittamia, ja niitä on ainakin 17 tässä tapauksessa. Jokainen on tarpeellinen vaikka ehkä hieman tautologinen.) Kun nämä on lukenut, tietää missä mennään. Fuckbuddhismi on ’pano-ystävyyttä’, mutta siinä missä fuckbuddyismissä korostuu sana ’pano’, fuckbuddhismissa korostuu sana ’ystävyys’. Siinä jaetaan enemmän. Jälkimmäinen on enemmän zen. Jälkimmäisessä toinen nähdään ihmisenä, keskustelukumppanina, vippaajana ja vipattavana, työntekijänä, henkisyytensä vaalijana ja sukunsa jäsenenä. Hänen mitä tahansa toimintaansa voidaan tukea ja häneen pidetään säännöllistä yhteyttä. Sen sijaan hänen kanssaan ei juuri näyttäydytä julkisilla paikoilla ja ihmisten edessä, toisin kuin poika- ja tyttöystävien. Suomen kielessä korrekti sana tämän kaltaiselle rakkauden objektille tai affektion kohteelle voisi olla ”salarakas”. Kiitos Seiska tästä sanasta; olet tehnyt kielestä, käsitteistä ja rakkauselämistämme rikkaampaa unohtamatta angloamerikkalaisuuden vastustamispyrkimyksiä.

pre-marital sexKoska kaikki eritteiden vaihto on potentiaalisesti hyödyllistä, on vain kannatettavaa syöksyä suhteiden syövereihin tämän osviitan osoittamalla tavalla. Maailmassa on 7 miljardia ihmistä, eikä juuri sinun lastasi tarvita kokonaislukua suurentamaan. Mutta jos olet eri mieltä, nupin voi aina kääntää kaakkoon eli asentoon ”1+1” = ”11”.

360°:n pariutumisteoria

Normaali

Viikko 31


Tällä hetkellä monen naisen lisääntymiskello tikittää kuin al-Aqsan marttyyrien visioima ostariylläri. Siinä sivussa samanikäiset miehetkin saattavat miettiä omaa lisääntymisviettiään. Tuleeko loppuelämä kulumaan pelkän seksin vai lasten rähisemisen keskeyttämän unen, valveen ja seksin parissa?

Varsin tyypillistä lienee se, että 2-kymppisenä pariutumista vastustetaan sillä perusteella, että ”aikaa nyt on vaikka kuinka”. Lähes 4-kymppisenä pariutumista kiirehditään sillä, että ”aikaa ei ole enää yhtään”. Hyvä kysymys on se, mihin katosivat ikävuodet 26-35. Ihmisellä, niin pojalla kuin tytölläkin, on vuosikymmenen mittainen ajanjakso, jolloin hän voi pariutua milloin tahansa ja jolloin pariutumista katsotaan muiden taholta vain hyvällä silmällä, onnentoivotusten säestämänä ja häälahjat pöytään kiltisti tuoden.

Uskon siihen, että korkeammat voimat eivät pihistele mahdollisuuksia, tilaisuuksia ja tartuttavia kohteita. Ongelma on siinä, ettemme tunnista niitä. Olemme niin säälittävän tietämättömiä, että annamme niin kultahippujen kuin hiekankin valua sormiemme läpi. Emme ole elämän asiantuntijoita, koska se on liian iso tieteenala. Olemme elämän harrastelijoita, kokemusten kuluttajia ja kuluttamia ja flegmaattisia filosofeja.

PariutumisToisaalta jatkettua nuoruutta puolustaa se, että elämässä on paljon sellaista koettavaa, mitä perheellinen ei saa koskettaa säädyllisyyden nimissä. On monta syntiä, joka pitää kokea, ennen kuin elättäminen alkaa. Esitän vastavirtaan kulkevana teesinäni, että lapsettomuutta voi jatkaa pidempään, kuin mitä konservatiivit haluaisivat, mutta ei niin kauan, kuin mihin @ikuiset sinkut kykenisivät.

Jatkettu nuoruus on länsimaisen kulttuurin vaivalla hankittu hedelmä. Olemme luoneet sotimattomuuden kulttuurin, opintotuen eri muodot ja juopottelu- ja seksimyönteisen yhteiskunnan toivottavasti ei turhan takia. Toisin kuin U- ja D-maiden ihmiset Länsi-, Keski- ja Pohjois-Euroopassa voi turvallisesti jatkaa nuoruuttaan itseään ja pariaan etsien. Suurista ikäluokista ja heidän matalista perheellistymisi’istään ei tarvitse ottaa mallia, sillä se on vanhentunut, USA:n menneestä Motown in Detroit -autoteollisuudesta muistuttava malli.
väriympyrä2Oikea ikä lopettaa perheettömyys ja synnissä eläminen on 36 vuotta, tai se ikä, kun paheet eivät enää vedä ja viettele ihmistä. Tämä vastaa täyden ympyrän kiertämistä pallolla, jonka yksi sektori on 10° ja koko kierto 36 x 10° eli 360°. Kun on kerran kiertänyt paheiden pallonsa, loppu elämä tulisi olemaan vain saman vanhan kertausta tällä kertaa katkerampana, ryppyisempänä, tyytymättömämpänä, helpommin oikeuteen haastettavampana ja säälittävämpänä. Siinä vaiheessa kun elämän löytöretki on kiertänyt 360° eli täyden ympyrän, lapsi tuo siinä vaiheessa niitä varsinaisesti ja oikeasti uusia löytöjä lisää. Sinkkuus pitää lopettaa 36 vuoden iässä. Sinkkuuden voi lopettaa aikaisemminkin, jos on kunnostautunut paheellisessa elämässä monta paheen kärpästä yhdellä iskulla lyöden jo tavallista nuorempana¹ (alaviite ↓).

Mitä tulee raskauden terveydellis-geneettisiin puoliin, 36 vuotta on vielä ihan tarpeeksi nuori ikä tulla isäksi tai äidiksi. Lempi-inhokillani THL:llä olisi tästä varmasti sanottavaa, mutta jos lapsi on tehty 36-vuotiaana ja laitettu kartanolle/maailmalle 56-vuotiaana, mitä gerontologista vibaa on muka tässä asetelmassa? (Lasta tullaan sponsoroimaan vielä tuonne 66-vuotiaaksi, sehän on selvä, mutta 66 on todennäköisesti muutenkin ikä, johon asti tehdään vielä töitä tulevaisuuden eläkerahastojen vaatimattomimmissakin aktuaarinlaskelmissa.) Monipuolisella ravintokoostumuksella,  tupakoimattomuudella, juomattomuudella ja liikunnalla voidaan edistää ”toukan” terveyttä.

36-vuotiaana haavista pitää kaivaa se ”kaikista paras” ehdokas, kuka hän sitten sattuukin olemaan. Kyseessä voi olla uusi tuttavuus, yhden yön suhde, työkaveri, ulkomaalainen tai vaikkapa jo ensimmäisenä opiskeluvuonna tavattu kollega. Oleellista on se, että hän pesee muut mennen tullen ja myötäpäivään, häneen on olemassa jonkinlainen yhteys (ihan oikea puhelinnumerokin on enemmän kuin Fonecta Finderin kaivelu) ja hän ei ole vielä varattu. Oleellista on myös se, että aika on lopussa, time is up. Tämän tai tuon seurustelu jonkun muun kanssa ei ole este vaan hidaste. Siitä sitten vain oman elämänsä uhkapeliin. Jos lopputuloksena on ruumiita, onnellinen pari kompensoi niitä.

Jotain pitää kuitenkin tehdä jossakin vaiheessa. Muuten on vaarana se, että ikäkausissa siirtyy suoraan villistä nuoruudesta kalpeisiin eläkeläisen vuosiin ilman punakoita ruuhkavuosia siinä välissä.
________________________________________________________________

¹ Huom! Varaus! Nämä paheet eivät välttämättä ole kaikki sattuneet minulle, vaan ne on kerätty omista, kavereideni, tuttujeni ja Trainspotting-elokuvan (kaiken pahan alku ja juuri) tarjoamista kokemuksista.
En siis tunnusta osallisuuttani jokaiseen yksittäiseen sektoriin näytetystä ympyrägraafista omalla kohdallani.

Vastakkainasettelun aika ei ole ohi

Normaali

Viikko 30


Viikko alkoi lupaavasti ja hieman liberaalisti, kun sain Yleltä kuuntelijapalautepalkintona sateenvarjon, teemukin ja T-paidan kiitoksena erääseen ohjelmaan annetusta palautteesta. Koska tuotteet olivat musta-keltaisia väriltään, tämä on oikea foorumi asian julki tuomiseksi! Näitä tavaroita ei sitten regiftatakaan.
yle-puheViime kuussa yksi blogisti ottaa kantaa yhtä toista blogistia vastaan Uuden Suomen serverillä siitä hyvästä, että tämä oli mennyt kirjoittamaan naisten ja miesten suhteista näennäisen poliittisella foorumilla. Koska hyökkäys oli suhteellisen lyhyt, oheistan sen tähän kokonaisuudessaan, niin ei tarvitse lukea linkin takaa.

Eikö tällaisten ihmissuhdeongelmien käsittely tulisi kuitenkin jättää enemmän naistenlehtien, kuin poliittisten toimijoiden harteille?

Kyse on laajemmasta ongelmasta. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kun politiikan varsinainen sisältö on taloudesta päättämistä, niin nykyään olemme tilanteessa, jossa taloudesta päättävät kuitenkin etupäässä asiantuntijat. Poliitikoille jää enää hyvin vähän liikkumavaraa talouskysymyksissä, ja siten politiikan varsinaista ydintä on vaikea ottaa poliittisen keskustelun varsinaiseksi sisällöksi. Työllisyys ja talouskasvu ovat ilman muuta politiikan keskeisintä ja tärkeintä sisältöä, mutta nykyisessä hallituksessakin oikeisto ja vasemmisto eivät perusratkaisuissaan kuitenkaan kovin kaukana toisistaan ole. Minihallitusneuvotteluissa näyttää ero Demarien ja Kokoomuksen välillä olevan noin 300 miljoonan luokkaa, jos sitäkään.

– –

Kun taloudesta on kuitenkin vaikea keskustella poliittisesti nykytilanteessa, niin poliitikot ja yhteiskunnalliset toimijat ovat alkaneet nostaa erilaisia elämäntapakysymyksiä politiikan sisällöksi. Tässä on kuitenkin se huono puoli, että jos elämäntapakysymyksiä nostetaan liikaa politiikan sisällöksi, niin politiikan varsinainen sisältö katoaa. Poliitikot eivät käsittele enää keskeisiä asioita, kuten taloutta, vaan keskittyvät ns. elämänpolitiikkaan, jolla ei varsinaisesti ole yhteyttä talouteen ja sitä kautta politiikan ytimeen. Elämänpolitiikan sisällöksi nousevat erilaiset elämänarvot, ja näin joku kasvissyönti, luonnon arvostaminen, sukupuoliroolit ja seksuaalisen käyttäytymisen moraalinormit nostetaan muka ”poliittiseksi keskusteluksi”. Mutta tosiasiassa useimmat elämänpolitiikan aiheet kuuluisivat paremmin naistenlehtiin, kuin poliittiseen keskusteluun.

Voidaan jopa sanoa, että jos joku puolue alkaa liiallisesti keskittyä elämänpolitiikkaan ja elämäntapakysymyksiin, niin se voi olla merkki siitä, että kyseinen puolue on heittämässä hanskat tiskiin, koska sillä ei oman arvionsa mukaan ole enää mitään sanottavaa politiikan kovaan ytimeen, eli talouden kysymyksiin. Tällainen ajatus hanskojen tiskiin heittämisestä nousi esiin viimeisen Vihreiden puoluekokouksen jälkeen, jolloin keskeiseksi puoluekokouksen anniksi nousi joku puolueen määrittely feministiseksi. Kun Kokoomus sentään ilmoittaa puoluekokouksessa päätavoitteekseen työllisyyden ja talouskasvun, niin ero elämänpolitiikan ja oikean politiikan välillä tulee selkeäksi.

Poliittisen keskustelun vieminen pois sen varsinaiselta alueelta voi olla yhtä vaarallista, kuin poliittinen passivoituminenkin. Kun emme enää keskustele talouden ratkaisuista, työllisyydestä, tulonjaosta ja eriarvoistumisesta, niin emme enää keskustele siitä, mikä meille lopulta omassa elämässämme politiikan kannalta on kaikkein tärkeintä. Mikä on Suomen talouden tulevaisuus, riittääkö sinulle töitä, paljonko saat elämäsi aikana tilillesi – nämä ovat ne tärkeät kysymykset.
(Mikko Ahola, US-web)

Ansiokasta, mutta vasta-argumentteja keksii kyllä niitäkin. Aloin keksimään niitä, sillä kuulun itse siihen porukkaan, joka kirjoittaa mielellään myös ihmissuhteista politiikan sijasta (kts. Yhteisöstä-välilehti). Miksi poliittiseen keskusteluun VOI ujuttaa retorisia sosiaaliaiheita?

Poliittiseen keskusteluun VOI ujuttaa sosiaaliaiheita, koska politiikassa on pohjimmiltaan aina kysymys ihmisten välisistä suhteista. Aivan pinnassa saattavat olla taloudelliset sidonnaisuudet ja BKT:n jakaminen, mutta heti sen alla on aiheita kuten koulutus, perheet ja uudelleenvalinta vaaleissa, joilla kaikilla on tekemistä ihmissuhteiden hoitamisen kanssa.

Tärkeämpi syy kirjoittaa ihmissuhteista on kuitenkin se, että näin poliitikko ilmaisee, jos on mies, että hän kykenee myös naiselliseen ajatteluun pelkän kalkyloivan miehisen ajattelun sijasta ja että hänellä toimii aivoista myös se puolisko, joka vastaa tunteista, tanssiaskelien osaamisesta, värisilmästä ja vaatemausta. Ihmissuhteista kirjoittaminen ei ole sen helpompaa kuin taloudesta kirjoittaminen. Se vaatii samantyyppistä erittäin tarkkaa kuvittelu-, erittely- ja ilmaisukykyä. Jos ei osaa ilmaista tunteitaan, tämä voi olla ERITTÄIN vaikeaa.

Omalta kohdaltani syyt kirjoittaa ihmissuhteista voitaisiin jakaa kolmeen alasyyhy(y)n. Yhtäältä kirjoitan niistä, koska kirjoitan säännöllisesti tai minun täytyy kirjoittaa säännöllisesti enkä aina keksi poliittista aihetta kirjoitukselleni. (Ajatelkaa, että ikään kuin saisin tästä palkkaa ja jokainen kirjoitukseni olisi toimituspäällikön tilaama jossakin suurehkossa sanomalehdessä.) Toisaalta kirjoitan siksi, että joskus palan ihmissuhdeaiheelle ja haluan oikeasti kirjoittaa juuri siitä jonkun muun aiheen kustannuksella. Kolmanneksi ihmissuhteet lantraavat poliittista kirjoittamista sen takia, että pelkästä politiikasta kirjoittavat ihmiset vaikuttavat suoraan sanottuna monomaanisilta ja vähän tylsiltä. Vaikka Pekka Ervasti oli hyvin ansiokas, parhaasta päästä Suomen kuvalehden politiikan kolumnistina, kävellen aina verbaalista nuorallakävelyään korkealla ja horjumatta, joskus hänen juttunsa tuntuivat lakkaamattomilta fanipojan rakkauskirjeiltä keskinkertaisille Arkadianmäen kehäraakeille. (Jos haluat nähdä, miltä kehäraakki näyttää, katso Darren Aronofskyn elokuva The Wrestler.) Samoin minua ärsyttävät Washington, D.C.:ssä (USA) asuvat politicot, jotka elävät vain politiikassa, politiikasta ja politiikalle. USA:n kahtiajakautuneessa poliittisessa kulttuurissa tämä tuntuu ”luontevalta”, vaikkei sitä olekaan. Vähemmästäkin menee kuppi nurin. Itse istuisin Whiskey Barissa joka toinen ilta ja blandaisin xanaxia tumbleriini.

Joten, kaima-Ahola, käypä sinäkin ostamassa Dressmannista vähän uusia kuteita, käy kosmetologilla poistattamassa luteita ja ala kirjoittamaan – ihmissuhteista.

Liberaalin levyraati eli rekviemi Ritulle

Normaali

  © 2014


Haluan kirjoittaa nyt jostakin muusta kuin politiikasta. Politiikka on mätää. Ihmiset ovat tärkeämpiä, ja politiikka on olemassa ihmisiä varten eivätkä ihmiset politiikkaa varten. (Tämä ei koske poliittisia broilereita, joita kasvatetaan piirijärjestöjen hautomoissa, mutta he voivatkin syöksyä jyrkänteeltä alas.) Haluan kirjoittaa kuolemasta.

Opiskeluaikainen kollegani teki itsemurhan muutama kuukausi sitten. Hän oli opiskellut filosofian tohtoriksi, tienannut rahaa ja tullut epämääräisen tunnetuksi tietyissä kunniallisissa piireissä sekä internetissä. Olin nähnyt hänet viimeksi 2000-l. puolivälissä, kireissä tunnelmissa. (Hän kävi kimppuuni.) Aistin, että itse kullakin oli uutisen kuultuaan asian kanssa tekemistä. Nimittäin, itsemurhaaja murhaa paitsi itsensä myös jonkin verran ympäristöään. Pahimmassa tilanteessa ovat vanhemmat. He ovat yleensä niin vanhoja, että he eivät voi enää hankkia eivätkä edes adoptoida lapsia, joten paljon riippuu siitä, kuinka paljon toiveita menetettyyn lapseen oli ripustettu. Joka päivä he heräävät ajatukseen, että yksi on poissa, ikään kuin ajatus olisi ”uusi”. Se on jatkuvaa, piinaavaa kiinalaista kidutusta… Menetyksen jälkeen vanhemmat voivat lähinnä toivoa ja vaatia, että lapsenlapsia tulee lisää jäljellä oleville sisaruksille ikään kuin korvikkeena. Yhdelle lapsenlapsista täytyy saada samat geenit. (Toivottavasti ei, sillä sitten sama toistuu; itsemurha on osittain geeneissä ja epigenetiikassa.) Paljon perverssejä asioita voi tapahtua. Avioerot eivät ole mahdottomia, eivätkä ennenaikaiset muut poismenot, oli syynä sitten suuttumus, uskomasta kieltäytyminen tai masennus. Muita ihmisiä asia koskettaa siinä määrin ja ominaisuudessa kuin missä he henkilön tunsivat. Opettajat, serkut, ystävät ja vanhat rakastajat ovat seuraavana ”teloituskomppanian edessä”. Kollegat, kylänmiehet, naapurit ja työnantajat muistavat vainajan heikommin mutta voivat silti masentua. Ne, jotka eivät tunteneet vainajaa ollenkaan tai vain median välityksellä, selviävät kuivin wellingtonein ja kevein sydämin. Heitä voi kadehtia vapaasti.

Suisideja on vain 0,017 prosenttia väestöstä. Se tarkoittaa sitä, että joka päivä keskimäärin 3 ihmistä tappaa itsensä tässä maassa. Heistä keskimäärin yksi on nainen ja kaksi miehiä. Yksi klassinen, väräjävähuulinen ménage-à-trois siis menee päivässä. (Tänä yönä tulee asiaa sivuava elokuva ”Kolmen kesken” (’Threesome’), tosi myöhään. Kyseessä voisivat olla nuo kolme.) Ranskalaiset ymmärtävät näitä asioita. Kollegani täytti naiskiintiön omana päivänään. Miksi itsemurha ylipäätään tehdään? Voidaan käsitteellistää, että suisidilla normaali eroottinen elämänhalu on korvautunut thanaattisella kuolemanvietillä.

Aloin itse käsitellä tilannetta kuin huomaamattani popmusiikin kautta. Jotakin oli tehtävä. Höyryä oli päästettävä venttiilistä. Ajattelin koota tähän listauksen niistä pop-kappaleista, jotka tulivat tavalla tai toisella ajankohtaiseksi tapahtuman myötä. Kyseessä on siis soittolista, varsinainen ”liberaalin levyraati”. Ensimmäinen valintani oli ”Life Is Life” (Laibach, 1987), joka on juhlallinen hymni elämälle eikä yhtään näsäviisas Matti Nykäsen tyyliin. ”Edie” (The Cult, 1989) tiivistää naisellista angstia ja poismenoa hardrockin keinoin ja hieman hempeämpää kyytiä tarjoaa norjalaisen A-han ”Stay on These Roads” (1988).

Grunge-sukupolven jäsenenä minulta ei kestänyt kauan, kun oivalsin grungen luontaiset, hyvät ominaisuudet menetyksen käsittelijänä. Tuijotin Alice in Chainsin Dirt-levyn (1992) kantta pitkään; se tuntui tiivistävän kaiken. Siinä naishahmo sulaa hiljaa maan poveen. Reagoin voimakkaasti, kun kuulin radiosta Radioheadin ”Creep” (1993) -biisin pitkästä aikaa. Tajusin, että vaikka laulun kertojaminä on mies, joka ei perinteiseen tyyliin saa mitään järkevää vastakaikua tytöiltä, tilanteen kertoja voisi yhtä hyvin olla nainen, jolla on sama Generation Self-loath -ongelma. Sen keskushahmo oli itsensä haulikolla ampunut Kurt Cobain ”Smells Like Teen Spirit” (1991) -hitteineen. Tietenkin. Tämä oli oivallus. Itsemurhan aikoihin olin spontaanisti tonkinut grungen perintöä ja löysinkin silloin uudelleen Soundgardenin ”Pretty Noose” (1996) -kappaleen. Uusikin musiikki osaa ja voi käsitellä asiaa. UNKLE:n ja Mark Laneganin (Screaming Trees) yhteistyö ”Another Night Out” (2011) on pahaenteinen laulu, joka resonoi.

vaittely

The Smiths on relevanttia musiikkia tässä yhteydessä. Jos teokset eivät käsittele tätä aihetta, ne ainakin kertovat siitä, mitä ajatuksia, tapahtumia ja tekoja itseään säälivillä tai kovia kokevilla ihmisillä on sitä ennen. Smithsien entisen nokkamiehen Morrisseyn ”My Life Is a Succession of People Saying Goodbye” (2004), julkaistu artistin suuren comebackin aikaan, tuli lähelle, suorastaan iholle tämän myötä. Laulun mukaan ”kaikki” hylkäävät Morrisseyn, aivan kuten hänen tosielämän vastineelleen tuntui käyvän. Siinä tavoitetaan jotakin transsendentaalista alle kolmessa minuutissa, mikä ei ole ihan helppoa. Smithsien ”There Is a Light That Never Goes Out” (1986) on kliseinen valinta tässä yhteydessä – mutta pätevä – katsotaanhan lyriikoiden ja nimen viittaavan siihen ajatukseen, että itsemurha on varma vapahtaja elämän kurjuudesta.

Muita kappaleita, jotka liukuivat mukaan, olivat norjalaisen Theatre of Tragedyn ”Lorelei” (Icon Coil Remix, 1998), koska vainajalla oli yhteys laulun käsittelemään muinaiseen teutoniikkaan. Lisäksi oli Blondien piinaava ”Susie and Jeffrey” (1980), joka on ns. deathrockia ja jossa nuoripari menehtyy autossaan sekä M.A.S.H.-elokuvasta tuttu, hilpeä, ajaton ”Suicide Is Painless” (1970). Se käsittelee itsemurhaa yleispätevästi, samalla tavalla kuin Monty Python yleispätevästi käskee aina katsomaan asioiden valoista puolta.

Kelpuutan kaksi suomalaista biisiä tälle listalle. Yksi on Laura Närhen ”Varjo” (2012), joka käsittelee exäänsä stalkkaavaa kertojaminää. Stalkkerin aikeet ovat kunnialliset, mutta hänen epätoivonsa on kouriintuntuvaa. Kuollut voidaan kuvitella stalkkeriksi (suhteessa eläviin) tai stalkkauksen kohteeksi (ennen kuolemaansa). Kuolemisen motiivit voidaan kuvitella samoiksi, jotka liikuttavat stalkkeria. On kyse mustista, syvistä vesistä. Toinen on Sinun suosikkibiisisi Ville Valon tuotannosta (1996-2014). Valo on joillekin antisankari, mutta aloin arvostaa häntä mietittyäni, kuinka monta aihetta sivuavaa kappaletta hän on tehnyt jo hyvän aikaa sitten ilmeisen tosissaan ja kompromisseitta. Hänen biisinsä nousevat kontekstissaan todellisiksi ja tärkeiksi.

Jotkut iloisemmat tai valoisammat kappaleet olivat myös tärkeitä. ”Beautiful Girl” (1992), jonka INXS:n itsekin oman kätensä kautta poistunut Michael Hutchence lauloi, käsittelee varsinaisesti anoreksiaa. Keanen valoisa ”Somewhere Only We Know” (2004), hitti kymmenen vuoden takaa, muistuttaa elämän kauneudesta kuoleman rumuutta vastaan. Sesongeista kertovat laulut ”Seasons in the Sun” ja ”The Fairest of the Seasons” Terry Jacksin (1974) ja Nicon (1967) esittäminä balansoivat ja resonoivat. Peter Gabrielin ja Kate Bushin duetto ”Don’t Give Up” (1986) olisi ollut se laulu, jonka kuuleminen oikealla hetkellä olisi voinut estää kaiken.

Hautajaisiin olisi sopinut Suzanne Vegan uunituore synkistely ”I Never Wear White” (2013), jossa Vega toteaa samaan tapaan kuin Johnny Cash, mies mustissaan, miksei hän suostu vetämään valkoisia hynttyitä niskaansa tai nousemaan lavalle Elvis-imitaattorina.

Koska käännyin pop-musiikin puoleen tärkeässä asiassa, lienee jo tässä vaiheessa hyvinkin selvää, että popmusiikki on reaalinen vastine uskonnolle tai uskonto itsessään. Sainhan siitä sitä lohtua tai niitä vastauksia, joita ennen vanhaan yritettiin saada papeilta tai uskonnolta. Joku voisi sanoa, että vastaukset olivat helpon saatavuutensa lisäksi vielä paljon parempia. Ateistisessa maailmassa uskonto voi olla kuollut, mutta tämä ei tarkoita sitä, että sen tilalle ei olisi tullut mitään tai pelkkä tyhjyys.

Ihmiset – te olette spirituaalisempia kuin mitä kuvittelemme. Pitäkää siitä kiinni. Kultivoikaa sitä.

Miettikää, kuka on tärkeä ja kuka ei. Ottakaa yhteyksiä. Tehkää testamentteja. Laskekaa, kenellä tai millä teitä on siunattu.