Tag Archives: NATO

12 Years a Sauli


Viikko 1/2018

: Jan 2nd, 2018
Motion: THB that presidents in republics do a better job than regents in monarchies or kingdoms 
Role: MP (opp.)

The Finnish presidential elections are at hand. It seems that the incumbent one, Sauli Niinistö, will redeem himself and take the ”Oval Office” (of Finland) by storm for a second time in a row. The president may have two terms @ six years apiece. This will mean that he will preside over both his office and staff at the president’s quarters including the residence on the shoreline in Helsinki at a place called Mäntyniemi and all of the numerous perquisites for over a decade.

However, I’m not pleased with the strategic plan of the sitting president. He is playing it safe. This is in keeping with all the earlier presidents. Most of them have played it safe, ever since the wartime presidents, who couldn’t afford that luxury. Maybe it’s in the national character. Maybe we cannot play it other than safe. Should our president not do his utmost to re-ensure his 2nd term, we could have an interesting 2nd round (which is needed if one of the candidates does not carry 50 % or more of the vote). It could be True Finns against the Green Party. It could be the Centre Party against the Green Party. It could be two independents against each other. But now it seems that there will be no 2nd round at all.

Leveling the Field
What the incumbent president should do is to announce that he is in favour of NATO. So far, the only candidate to do so has been of the Swedish People’s Party, a former 60’s Communist. His share of the vote is going to be somewhere between 1 and 5 per cent. So much for his presidency. Now, if the incumbent #1 announced as well that he has a similar outlook, that would energize and electrify the whole field of candidates, for most of the people are against NATO and the remaining candidates are all against membership in the organization as well. He could do it, as his party is roundly FOR the membership and there is widespread support FOR it among their lot. Moving in this direction would level the playing field and endow all of the candidates with pros as well as cons. For the time being, all the pros are in the cart of the incumbent president.

Not Leveling the Field
The incumbent one made the glib and smug move of not enlisting in the race under the auspices of his old party, the Coalition Party, but as the figurehead of a civil movement, whose aim was to gather 20,000 voters behind him and thus have him in the race as an ”independent” candidate. A bit like Nelson Mandela not running for the ANC but as an independent candidate. In a country of five and a half million citizens, it’s a piece of cake to gather 20,000 people behind the sitting president, so this move has done nothing to level the playing field between the candidates, and it doesn’t try out the president’s true-blue popularity the way he announced it would.

Litigation Is Not Leadership
It seems that there is an ominous principle that lawyers who have served as govt. Ministers in Finland stand a good chance of becoming Presidents. A kindred route in the U.S. might be that lawyers who have served as state Governors stand a good chance of becoming Presidents. And Niinistö is a lawyer by training. I’d like to stress that litigation does not prepare FOR and is NOT leadership. Rather, lawyership could be linked up to brinkmanship. Lawyers don’t lead the way. They collect their fees and hourly rates, when someone has run astray.

It seems that no one is in charge of the stately ship that’s called Finland. There is no captain on the bridge of the ship M/S Finlandia. Niinistö is not the captain. He does not have an agenda of his own and he is not actively pursuing a path for the country beyond the interests of the bureaucrats. He doesn’t even pardon convicts at prisons that willingly, which is the President’s side duty, as (s)he is allowed to be the only remaining ”good cop” if and when the justice system fails. He is merely the 1st Mate of the ship who is so enamored of having the privilege of dining in the Captain’s Cabin in the captain’s absence that he wants to extend his stay there by any means possible. The means he has come up with are: a dog (Boston terrier), a youngish wife (at 40) and an upcoming election baby. Moreover, he’s backed up by a popular movement and a tongue in the middle of the mouth that always tells an average Finn what (s)he wants to hear.

As I have said, this is in the national character. Finns are not good at taking strong initiative. They do not want to take the reins in their own hands. This can be seen both in the president and those who want to retain him in power. They rather respond to the Future than make it. They rather respond to the people around them than Make them.

Arvio: Olen 2. tiimin 1. puhuja. Arvatenkin minua edeltävä tiimi on käsitellyt aihetta kahdella tavalla kolmesta: a) se on yhdenvertaistanut molemmat hallitusmuodot ja pitää niitä molempia seremoniallisina, b) yksi on tuonut esiin esimerkkejä hyvistä monarkeista tai c) toinen on tuonut esiin esimerkkejä huonoista presidenteistä. Oma tapani tuoda esiin paljon kaivattu uusi näkökulma on puhua oman maamme presidentistä tässä hetkessä. Onnistun tilanteen analyysissä mielestäni oikein, mutta puheessa on vähän kateuden ja katkeruuden turhaa sivumakua.




Viikko 22

THB that Finland should reconsider NATO and join the alliance as part of its defence doctrine 
Role: MP (opp.)

It has long been talked about, or rather, bandied about, that Finland could or should become a member state in the NATO. The idea thereof is that it is a loosely knit fabric of member states that works on the principle of the Three Musketeers: all for one and one for all. Nations want to join the NATO, since it is seen as a safeguard against national insecurity, largely due to the (past) largesse of its biggest contributor and wielder of clout, the USA. This, however, may come to an end, as the internal problems, credit crunch and money drought are engulfing the USA as well.

But, in order to analyse Finland in this context, let me state that @ present Finland has its hands tied up pretty badly, and most of it is of our own doing. Put simply, as a statement: Finland cannot join the NATO, for there is an unwritten prohibition for any single party, politician or government to take us there. It is simply unthinkable. I break this down into the three constituent parts:

No party can take us into the NATO. If that happened, the other parties would begin immediately using that as a hitting weapon in the interpartisan rivalry. A Nato-fervent party would be seen as a peace-destabiliser and an underminer of the country’s position vis-à-vis Russia.

No politician can take us into the NATO. The question is seen as way too big for any individual politician to shoulder or take on. This includes the incumbent president of the Republic of Finland, as well. We have indeed had a string of NATO-indifferent or downright NATO-hostile presidents, but now that we have a rightwinger, a potential ”hawk” in place, the situation is not any different. He’ll have to toe the line just like everyone else. He has the top job in the country, but he also has ”too small” a stature to decide on ”our future” in such an ”important matter”.

No administration or government that sits for the mandated four years is allowed to consider or file an application for a NATO membership. How come?

  1. First of all, there would be no way that a consensus could be reached by a rainbow coalition that most governments these days are.
  2. Secondly, if one or two parties could dominate an administration, their internal ranks would in all likelihood be divided over the issue.
  3. Thirdly, the president and the media would immediately start scrutinising the govt. in question trying to break the pattern. I’d like to emphasise that the media is really the Fourth Estate. It ALWAYS intervenes in questions of national security and insecurity, even though this matter would not fall under its jurisdiction in the first place.

If we bring into the discussion another Scandinavian society, the reality is peculiar. Finland is far too interested in the Kingdom of Sweden’s intentions in this quest. It always wants to know whether Sweden is applying, even though these two countries’ military histories are totally different and incomparable. It seems that Finland is going to apply if Sweden does. But Sweden does not want to apply, if Finland won’t, as it sees its neighbour as the more vulnerable one, more in need of protection and shielding. So, in the end, neither does. This is a textbook example of military interdependence, not of military independence.

Finland is like a driftwood raft in the matter instead of a drifting log. With iron string and barbed wire, its politicians, parties, administrations and the media are tied to each other in a unified ”fear and loathing” of the NATO, and this can’t be undone.

In a broader context, Finland drifts on in the sea or river of international politics, as if it did not have a volition of its own. This is the modern interpretation of the ”ajopuuteoria” or the Driftwood Hypothesis.

Arvio: Puheessa tehdään selväksi vallitseva poliittinen tilanne. Status quota pönkitetään, mutta analyyttisellä tavalla. Tämä sopii poliittiselle oppositiolle ja sen (rivikansan)edustajalle. Whip saa valmiin paketin, jos edellisetkin puhujat ovat hoitaneet hommansa.

To Nato or Not to Nato


Viikko 41


Motion: THW change Finland’s defence doctrine in this century for the better
Role: Minister (govt.)
Date: Mar 14th, 2014

When talking about the NATO, emotions run high if not wild. The acronym is such a potential well for argumentation that here I want to focus on it impassively and bring the discourse to a head analytically.

In Finnish thinking on defence, the going rationale has been to think of Russia as the grizzly bear it was/still is, and try to steer clear of its path. If you think in terms of a real bear, how do you avoid or prevent a bear attack? First, you can play dead whenever you are faced with a bear in close proximity. Another means is to roam the woods with a posse with guns and mow down the occasional wandering bear. In time, the bear population would become such that it was rarer and rarer to encounter one in the wild, due to the scarcity of the numbers and caution on both sides. The only trouble is that Russia is a gun-toting bear in herself – and a menace not only to us but a host of nations around her.

Finland has, so far, historically, opted for the play-dead tactics. Her defence is built on methods that worked during the Second World War but would be now out of time and barely up to scratch. It’s not plausible that soldiers of today would go to the Eastern Border/front armed with tents, knives, bayonets, rifles and pea soup. That, however, is still the foundation of Finnish armed forces. Furthermore, the heavier artillery equipment that we use can be traced back to imported Russian arms from the 1960’s.

We have to think about defence in another way. It should be a federal rather than a national thing. As defence federations entail fighting in OTHER PEOPLE’S wars and not just those of our own, the right solution would be the federation whose wars we’d be willing to back up.

We can start ruling unions in and out. First of all, a defence union among EU member states is out of the question. Militarily, the EU is weak and astray, and we would be obliged to fight other people’s wars at any border of our quite a wide continent if we chose to do so. Secondly, the NATO is not much better. Its membership is so scattered that we’d end up in strange places of our familiar globe if we chose it instead.

Therefore, the only option that I consider wise to join in is with our nearest national relatives and the only direction that we know an attack would not come from: Denmark, Norway and Sweden. To that I’d add the buying of military equipment from the US and NATO, as their value base is also something that any of these countries share and practise even today widely. If we already fly F-18 Hornets and use other state-of-the-art gear, why couldn’t we buy more arsenal from the same people? That would make us NATO-compatible and technologically but not technically NATO.

World War II was a chance for Finns to show that we have a sense of national unity that overrides differences in class, province and gender. We did not crumble in the face of hardship and too loose a national foundation, as some more bitterly humiliated nations and peoples on other continents have sometimes done. That was 70 years ago. A generation has been born, raised, and taken through life to retirement during that time. We couldn’t fight any new war with the same emotion, weaponry, politics and personnel. We need new a navigation and political moves that are the least redundant. In my view, this would be accomplished through a Scandinavian defence union shored up by American defence material.

Thank you.

Puheen kesto: 4 min 30 sek
Arvio: * * *. Puheessa käsitellään aktuellia asiaa, josta ei saa puhua silloin, kun asia on aktuelli, eikä siitä puhumiselle ”ole tarvetta”, kun asia ei ole aktuelli. Kyseessä on siis poliittinen tabu, jonka voi puhkaista tai jättää rauhaan. Puhe ottaa ärhäkästi kantaa, mutta siinä saattaa olla väärä mielipide. Nykytiedon valossa siinä ehdotettu ehdotus ei olisi sen parempi kuin vääriksi katsotut vaihtoehdotkaan.


Serenadia natolle luona vanhan Venäjän


Viikko 39

Tämä bloggaus päivittää aiempaa suhdettani maanpuolustukseen. Aiemmin vannoin pohjoismaisen puolustusliiton nimeen. Olen osin muuttanut suhtautumistani.

Tuntuu, että Suomi on irtaantunut Paasikiven-Kekkosen linjasta. Kaikki eivät enää tajua, mitä se on tai mitä sen pitäisi olla uusissa, muuttuneissa tilanteissa. Ulkopolitiikkaa ei hoideta enää suomalaisella ”oveluudella”, jossa itämaisesta gnosiksesta ja länsimaisesta libertinismista otetaan parhaat palat oman kansan hyväksi. Siten asioita hoidettiin 1956-1995. Suomalaiset poliitikot, priimukset etunenässä, ovat menneet siihen ansaan, että he yrittävät olla ”luokan paras oppilas”, joka toteuttaa omenaansa kiillottaen kaiken maailman tahojen kaiken maailman vaatimukset.

Ensimmäiseksi meidän pitäisi yrittää saada uudestaan hyvät suhteet Venäjään. Siihen riittää se, että puramme pakotteet, johon EU on pakottanut 600 miljoonaa omaa kansalaistaan. Voimme myydä kännyköitämme, sykemittareitamme ja voitamme Venäjälle, ja ketään ei kiinnosta. Voimme vetää vodkaa venäläisten poliitikoiden kanssa. EU ei ole uskottava ”pakottaja” minkään asian suhteen. EU on ollut hyväksyjä ja kiltti perustamisestaan lähtien. Sitten kun Ukrainan kriisi on toivottavasti ohi ja paketissa, tarjolla olisi kaksi vaihtoehtoa.

Suunnitelma A
Tässä maailman vaiheessa olisi lähinnä vain toivottavaa, että Suomi liittyisi NATOon. Olemme kaikin tavoin USA:sta riippuvaisia. Jos yhdysvaltalaisia ei olisi, elokuvateatterimme näyttäisivät huvittavia ja traagisia eurooppalaisia elokuvia, joita tekee myös oma Aki Kaurismäkemme. Jos yhdysvaltalaisia ei olisi, armeijamme ainoaa järkevää osaa, Hornet F-18 hävittäjiä, ei olisi. Muu kalustomme tulee 50-80-luvuilta. Suomen tulisi pistää NATO-hakemus sisään mitä pikimmin. Kaikki jahkaaminen on turhaa. Tilaisuus on nyt. NYT. Kaikesta huolimatta voin keksiä kolme syytä, miksi NATO-hakemus menisi perseelleen. Nämä ovat:
– kansanäänestyksessä + 50 % kansalaisista on NATO-vastaisia
– NATO ei hyväksy meitä jäsenekseen
– NATO on niin köyhtynyt kahden Persianlahdella käydyn sodan jälkeen, että sillä ei ole varaa aloittaa yhden valtion puolustussotaakaan.
Tälläkään ei toisaalta ole merkitystä, sillä pelkkä USA:n poissaolo pakasta ei poista muiden 20+ NATO-maan velvoitetta puolustaa yhtä hyökkäyksen kohteeksi joutunutta.

Jos mikään kolmesta kriteeristä ei päde, meidän tulisi mennä NATOon. Oheisesta kuvasta selviää, miksi. Venäjän länsirajalla olevista valtioista vain Suomi, Ukraina ja Valko-Venäjä eivät kuulu NATOon. Tämä on sitä ”talonpoikaisjärkeä”, vai onko?


Suunnitelma B
Jos NATOsta tulisi kaikesta huolimatta hylsy tai suutari, on muitakin vaihtoehtoja. Rajanaapurimme lännessä, Ruotsi, ei myöskään kuulu NATOon. Ruotsalaisia ketuttaa Venäjä rajaloukkauksien takia yhtä paljon kuin Suomeakin. Ruotsin rauhanajan valmius on alle 50,000 miestä, joista osa on palkkasotilaita ja osa kodinturvajoukkoja. Suomen vastaava on 5x suurempi, jos mukaan lasketaan kaikki asevelvolliset, joista olen itsekin yksi. Voisimme tehdä puolustusliiton Ruotsin kanssa, jos parempaakaan ei olisi tarjolla. Ruotsalaiset antaisivat meille ilmaiseksi tai alennuksella aseistusta, ja itse ottaisimme vastaan kovimman iskun Venäjän hyökkäyksestä. Samalla kaksi valtiota voisi duunata yhteistyötä kaikilla mahdollisilla teollisuuden aloilla; onhan sotateollisuus monesti ollut se katalysaattori, joka on kiihdyttänyt kehitystä oleellisilla kaupallisen teollisuuden aloilla. Internetin varhainen muoto oli Yhdysvaltain armeijan viestintäjärjestelmä.

Suomen poliitikot, tehkää jotakin muuta kuin lukekaa nuoruutenne kv-politiikan vanhentuneita oppikirjoja. Putin ei peräänny. Meidän täytyy. Parhaassa mahdollisessa maailmassa olisimme mukana NATOssa ja ulkona EUsta ja eurosta.

North Atlantic Treaty Organization


Keskustelussa puolustuksesta ja puolustusliitoissa suosituin lyhenne on varmaankin Nato. Ongelmallista maassamme on se, että kun tilanne on kuuma, Natosta ei saa keskustella ja kun tilanne on kylmä, Natosta ei tarvitse keskustella. Koska olen käynyt armeijan, olen osittain kelvollinen ottamaan kantaa asiaan. Yhdestä asiasta olen varma: jos jokin uusi sota syttyy, maa ei pysty käymään sitä enää vanhoin perinteisin metodein. Vaikuttaa siltä, että jos Venäjä hyökkäisi,

  • itärajaa mentäisiin edelleen puolustamaan puukolla, suksilla, hernekeittopakilla ja nahkavyöllä varustettuna
  • vasemmisto- ja oikeistovoimat yritettäisiin saada puhaltamaan yhteen hiileen (ns. talvisodan ihme)
  • vihollisen autokolonnoja yritettäisiin motittaa syrjäisillä metsäteillä.

Joo. Nato-keskustelussa yritän rakentaa mallin siitä, miten keskustelua käydään tai miten sitä voitaisiin käydä.

Luokaton natokeskustelun taso:
Pro: Uusi Venäjä ei ole yhtä vaikea kuin Neuvostoliitto. Putinin jälkeinen Venäjä tulee olemaan vielä helpompi. Venäläisen perusolemus on mystikko eikä militaristi.
Contra: Venäjää ei pidä ärsyttää. (Se on kuin karhu, jolle pitää esittää kuollutta.)

Matalaluokkainen natokeskustelun taso:
Pro: Nato voi tuoda ennen näkemättömiä mahdollisuuksia talous-vientiin.
Sotateollisuus sopii Suomelle; onhan se metalliteollisuutta ja suomalainen duunari on ”kusessa”. Tarvitaan uudet ”sotakorvaukset”.
Contra: Venäjä on Suomen tärkein kauppakumppani. Vielä tärkeämpi se on energian lähteenä. Nato heil(a)uttaa vientisuhteita pahasti.

Keskiluokkainen natokeskustelun taso:
Pro: Suomalaiset ja sota on aina vain kiinnostava yhdistelmä. Rauhanturvaamisen ja asekulttuurin suosio pitää suomalaiset aseen varressa. Fyysinen sopii suomalaisille.
Contra: Puolustusliitto vie suomalaiset taistelemaan muille maille, eikä pelkästään tuo muunmaalaisia turvaamaan maatamme, aikuisten oikeasti. Kotimaahan tulevat sinkkiarkut tulevat tutuiksi.

Korkealuokkainen natokeskustelun taso:
Pro: Jos Putin haluaa oikeasti Suomen ja tulee tänne, ainoa oikea turvatakuu on Nato, joka puolustaa maata kunniansa nimissä tarpeen vaatiessa vaikka ydinohjuksin. Tässä on kyse elinehdosta, tuesta ja turvasta – eikä diplomaattisesta keppihevosesta.
Contra: Jos pahin todellakin tapahtuu ja maailma alkaa palamaan kylmän sodan ja III maailmansodan tunnelmissa, pieni ja hikinen maamme on niin turha pantti, että olisi parempi antaa ”vain” Venäjän miehittää se suuremman katastrofin välttämiseksi.

Tästä näkee, että keskustelu Natosta on monipuolista; sitä voi käydä monella eri tasolla niin, että aina löytyy vasta-argumentti katkeraan loppuun asti. Lähinnä herää kysymys siitä, juuttuvatko Naton vastustajat vastustamaan sitä jo pelkästään reaktiivisen tason argumenttien takia luottaen näin vanhakantaiseen Paasikiven-Kekkosen linjaan vai onko heillä muitakin korkeampia syitä vastustaa Natoa. Ongelmallista on se, mikä on jo todettu moneen kertaan, että kun tilanne on kuuma, Natosta ei saa keskustella ja kun tilanne on kylmä, Natosta ei tarvitse keskustella. Tämä rikkoo pahasti viimeisintä Pro Nato -lauseketta, oli lause oikeassa tai ei.

Syynä a) nämä ja b) se, että on aina hauskaa yrittää sekä ”syödä kakku” että ”säästää se”, lopullinen Nato-kantani on tämä:

Suomen pitäisi mennä puolustusliittoon Norjan, Ruotsin ja Tanskan kanssa niin, että kutakin maata velvoittaa naapurimaiden puolustaminen ikään kuin se olisi oma. Tähän liitetään se, että enin raskas metallipitoinen puolustusarsenaali ostetaan tarpeen mukaan USA:lta tai sen partnereilta (F-18:t, M16-kiväärit, ohjukset, uudemmat hävittäjät jne.) Pienempi sälä, jonka yhteensopivuudella ei ole merkitystä, kuten vaatteet, bootsit, juomapullot, soppakanuunat ja autot voidaan ostaa, mistä halvimmalla saa, vaikka Virolta tai Kiinalta. Kansa-armeijan päiväraha-/palkkakapiaisrakenne voidaan säilyttää ennallaan.
Lopulta saadaan status quo, jossa Suomi

– ei liity Natoon
– lähettää Venäjälle viestin, että sitä ei kiinnosta jengiytyminen vaan naapurivigilanttius
– on täysin Nato-yhteensopiva
– parantaa puolustuskykyään 2-3-kertaisesti ilman merkittäviä lisäkustannuksia
– saa puolustussitoumuksen mailta, joihin se voi luottaa
– sitoutuu puolustamaan säyseitä, luotettavia maita, joihin ei liity mistään ilmansuunnasta paitsi omastamme tulevia turvauhkia

Näin saadaan parhaat kahdesta maailmasta, aivan siihen tyyliin, miten Nato-keskustelu on vellonut alusta lähtien. Kukaan ei ole vain vielä julistanut suureen ääneen, miten ristiriitaiset pyrkimykset saataisiin parhaiten yhdisteltyä. Ruotsi ja Norja lähtevät tähän mukaan, sillä ne tuntevat samanlaista militaristista alemmuuskompleksia kuin Suomikin, mille on vielä pidemmät historialliset juuretkin.