Tag Archives: sote-remontti

Sahco Pt. II

Normaali

Viikko 17


 

Date: Apr 24th, 2017
Motion: THB that over time the social and health care overhaul will succeed
Role: Chair (opp.)


I have mused on the social and health care overhaul in Finland a little, and christened it ”Sahco”. I have been disappointed with what the earlier one and present regime have accomplished (= little, or nothing), so I think it’s time I presented you with an alternative vision about the reform that we ”have to” do, or are to do, at any rate. Let us first run through the basics.

The way that I understand the Sahco reform drive is that pressures from both doctors and patients have forced politicians to declare that the present state of health care, and to a lesser extent, social care, is inadequate, which has prompted a trend towards centralisation. There is also the financial question, or the seesaw between smaller units and the state, as to who will foot the bill.  As far as I can see, on the human level the reform is informed by

  1. patients’ desire for quality treatments
  2. patients’ desire to be able to jump queues and get quick fixes and
  3. doctors’ desire to have the most amount of colleagues and the best kind of equipment available

At present, there are several models and key numbers that rival each other:

  • Municipalities will shed off the responsibility for health affairs
  • There are 19 legacy provinces in the country
  • However, only 18 provinces are taken into account
  • There should be 12 hospitals with full service on a 24/7 duty
  • 1 extra hospital with full service on a 24/7 duty is being required by the Swedish-speaking, who want to have a hospital of their own due to their special, evident lingual needs.
  • Maternity wards at hospitals where fewer than 1,000 babies are born annually will be shut down
  • Specialised health care, (whatever that means), will be divided between 5 administrative and regional units

Even so, I think that the controversy is pointless, as it seems that the changes would be minimal compared to the amount of debate that has been maximal. To redeem the volume of ink that has so far been spent on the issue, I propose that the following, more drastic model be put into action to implement the reform.

  1. People need major operations fairly seldom in their lives. Most people are operated once, twice or thrice in their lives. As the need is fairly rare and the biggest concentration of expertise is based in the capital city Helsinki, I would have all operations of a major magnitude (by-pass operations, cancer removals, plastic surgery, hip replacements) performed in Helsinki. Helsinki has the best hospitals, the best doctors and the best nurses. And everyone who needs a surgery of the big sort can afford to have the operation in Helsinki, even with additional costs from accommodation, travel, eating out and so on.
  2. Giving birth is the only major operation that many people go through in life that can’t be classified as an accident, defect, disease, emergency, injury or illness but which requires a hospital. I would apply the same kind of thinking here as before. As labour is part of one’s life likely only once, twice or thrice, I would place maternity wards at only three hospitals within the country. To serve Northern, Central and Southern Finland equally, I would place baby-delivery services in Rovaniemi, Jyväskylä and Helsinki. They would allow any pregnant Finn, but more logically people would choose the one that they would consider the nearest. As an aside, Kuopio, which is a town with a university hospital, could be regarded as an alternative to Jyväskylä, as it may have a more central location within Central Finland. The country would be divided up geographically with diagonal northwest-southeast lines into three sectors.
  3. All minor medical procedures (dental care, injuries, vaccinations etc.) would be carried out at health centres around the country as usual. Services could be offered by corporate or communal players. Politicians could set the bar of state-sponsored services at the desired percentage.

The enclosed image depicts the model that I favour. It could be considered the ”3 + 1” model. I hope that this bolder, more radical and drastic model will gather support, once people realise that they need medical services, but that they do not need them as frequently and as near to them as they think they do.

Thank you.


Arvio: Edellisellä viikolla katsoin, että opposition muut jäsenet voisivat tehdä erinäisiä muita asioita, jos sihteeri keskittyisi lääkäreihin, kun tästä nimenomaisesta aloitteesta puhutaan. Tässä nyt sitten opposition puheenjohtaja esittää vaihtoehtoisen mallin. Nimenomaan hän tekee sen, koska väittelyssä ”järein” aines sopii ensin puhuvalle.

 

Mainokset

What’s Up, Doc?

Normaali

Viikko 16


 

Date: Apr 18th, 2017
Motion: THB that over time the Social And Health Care Overhaul will succeed
Role: Secretary (opp.)


In Finland, there has been a longstanding project to overhaul the environment of social and healthcare. It has been abbreviated as ”sote” or capitalised as ”Sote”. In English, it could be abbreviated and translated as ”Sahco” (short for social and health care overhaul), or ”Sochel” (a letter longer).

However, however much people flip and fling the issue, results have been thin on the ground and people have grown tired of the tardy process. So far, nobody has brought up the role of physicians in this question. As I see it, they play a key role in necessitating and complicating the issue.

Doctors of the medical kind have long been a pampered group and profession in this country. This heightened importance is to some extent universal, while it likely stems from the time when only doctors could prevent the spread of infectious, debilitating disease, such as polio, syphilis, tuberculosis, typhoid fever and the like. This has led to a situation, where physicians have enjoyed the best salaries for about a century now. They are in demand, and they know it.

In the past, doctors did tour the countryside and small towns, but even then they knew their status as a pampered professional. Many did it only when they were freshly released graduates from their institutions, young and possibly without a family and a partner. According to some of them, they could quite freely collect easy money from these tours of the farther corners of the country, as the doctor-depleted localities were willing to spend generously on ”life & death”.

Many smaller towns don’t have any specialist doctors that would be the most desired. We are not talking about infectious disease anymore. We are talking about experts on ad/hd, anorexia, autism, obesity, plastic surgery, oncology and heart disease. Should the need for one arise, the patient has to go to the nearest place that affords such consultations. All of those doctors reside in Helsinki or other key cities in the nation. Often the cities that physicians favour have a university hospital downtown or on the outskirts.

I claim that physicians endanger the health of the nation by settling in cities where they can consume in the freest possible way. Since physicians enjoy salaries in the high four digits, they require a place to live where they can spend that money in a way that they consider dignified. They spend on apartments, high-end sports, cars, their children and travels. Small towns and the countryside cannot supply the services that these professionals demand and desire. Consequently, they settle in the biggest available consumption centers. And that is the root reason why patients have to follow them there, if they want to be treated.

So far, the ”Such Hell” situation has been addressed in trying to create an additional level of governance or administration between the existing levels of patient, Community (or Municipality) and the State. As far as I can see, this Provincial (or County) level is nothing less than a way to divide the country up in neat slices that follow quite nicely the way the country has been divided up and supplied with a university hospital.

So, it seems that politicians do not want to question the role of physicians, doctors and medical professionals in any way. Should they blame anyone, they would tend to blame the patients seeking treatment or members of another political party. Politicians just want to go out of their way to create a setting for medical pros in which the latter are able to ”flourish” and consummate their role as a consumer.

Thanks.


Arvio: Puheessa lähdetään siitä, että oppj on jo antanut täyslaidallisen koko reformia vastaan sinänsä. Sitten sihteeri tässä käy yllättäen lääkäreiden kimppuun, siinä missä edustajalle jäävät vapaat kädet valintansa mukaan joko a) tuomita koko projekti julkisen sektorin hyödyttömänä puuhasteluna, b) tarjota vaihtoehtoinen malli projektin saattamiseksi loppuun tai jopa c) vaatia ns. yövartijavaltiota. Oppositiolla on täten selkeästi helpompi rooli kuin hallituksella.

So Tedious

Normaali

©  2014


Mietitäänpä, miksei sote-uudistus ole onnistunut tässä maassa. Sitä on hierottu sossarien toimesta innolla, mutta vähän on tapahtunut. Omasta näkökulmastani asiassa on epäonnistuttu, koska syiden sijasta on keskitytty oireisiin. Sosiaali- ja terveyssektorin todellisia ongelmia ei ole missään vaiheessa nostettu pöydälle eikä ruodittu rehellisesti silmiin katsoen. Sosiaalisesti kunnianhimoisilla poliitikoilla ei riitä pokkaa syyllistää sosiaalialan vaikeuksista niiden käyttäjiä tai tuottajia.

Mielestäni sosiaali- ja terveyssektoria sabotoivat sekä käyttäjät että tuottajat tasapuolisesti. Molemmista leiristä löytyy vahingoittavaa käytöstä. Otetaan ensiksi terveyspalvelujen käyttäjät.

Terveyskeskuksia kansoittavat ihmiset, jotka kärsivät näennäisesti jostakin psykosomaattisesta sairaudesta, mutta jonka takaa paljastuu, kun asiaa vähän kaivaa, yksi seuraavista: yksinäisyys, liikalihavuus tai masennus. Lääkärissä käydään, jotta saataisiin helpotusta johonkin näistä kolmesta. Keppihevosena toimii jokin muu selitys, kuten ”minulla on…” ”reuma”, ”kipeät jalat”, ”tulehdus” tai ”korkea verenpaine”. Lääkäri saa jotain tutkittavaa ja potilas säilyy kunniallisella puolella eli somaattisesti sairaiden kirjoissa. Jos taas potilas toisi julki asian todellisen laidan, ”olen masentunut”, ”olen ylipainoinen” tai ”olen yksinäinen”, lääkärin olisi todella vaikea auttaa häntä, sillä tätä ei ole yksinkertaisesti koulutettu näiden kolmen asian huoltamiseen tai poistamiseen. Esimerkiksi yksinäisyyden voi jakaa torjuttuuteen, eristyneisyyteen tai piiloyksinäisyyteen, mutta siihen ei voi määrätä mitään pilleriä tai terapiaa, niin että tuloksia olisi odotettavissa. LYM-kroonikot pyörivät terveyskeskusten kirjoilla ja estävät niitä pääsemästä vastaanotoille, joilla olisi todellisia akuutteja ja nopeaa hoitoa vaativia terveysongelmia. Lapset ovat luonnollisesti luontaisia akuuttiongelmaisia, mutta joukkoon mahtuisi myös aikuisia, joille tulee äkillinen, ei-krooninen terveysvaiva.

Terveyspalvelujen tuottajista eli lääkäreistä on toisaalta nykyään Hippokrates kaukana. Tärkeä motiivi on lääkärin korkea palkka. Lääkärit haluaisivat siitä isomman siivun itselleen, koska korkea verotus syö sitä tehokkaasti. Lääkärit tietävät, että julkisella sektorilla heillä ei ole mitään mahdollisuutta muuttaa korkeaa palkkaansa pääomatuloksi eli kerran vuodessa jaettavaksi osingoksi tai muuksi osake- tai osakkuuspohjaiseksi ansioksi. Siksi he gravitoituvat yksityiselle sektorille, millä he voivat näin tehdä. Yksityisellä sektorilla heidän veroprosenttinsa on puolet siitä (28%), mitä se olisi julkisella (~ 56%), kunhan he kikkailevat talousasiansa oikeaan jamaan. Lopputuloksena on kuitenkin se, ettei julkiselle riitä enää tarpeeksi lääkäreitä. Lähinnä se tuntuu vetävän puoleensa venäläisiä, sinänsä päteviä mutta usein kielitaidottomia lisensiaatteja, jotka suostuvat tekemään töitä julkisen sektorin ehdoilla, sillä se päihittää edelleen venäläisen vastaavan systeemin tulotason, tai tietoa pääomatuloverokikkailusta ei heillä yksinkertaisesti vielä ole, kun kaikki muukin on niin uutta.

Tälläiset johtopäätelmät olen vetänyt terveyskeskusten nykytilasta.

Itse en haluaisi luottaa lääketieteeseen ollenkaan. Yritän mieluummin pitää itseni kunnossa syömällä ja liikkumalla oikein, niin että sairaanhoidon sijasta sijoitan paukkuni terveydenhuoltoon. Autoakin voi käyttää niin, että ajaa sen jokaisesta kuopasta ja kurarapakosta koskaan öljyjä vaihtamatta ja maksaa sen jälkeen merkkikorjaajalle isoja summia alkuperäisvaraosista – tai ajamalla siististi, harkiten ja ennakoiden. Ihmisen keho ei ole niin kovin erilainen. Yhdet syntyvät mercedesbenzeiksi, cadillaceiksi tai jaguareiksi ja toiset toyotoiksi, citroëneiksi ja seateiksi, mutta kaikkien merkkien kohdalla huolehtiva, järkevä ajaminen pitää auton tiellä ja käyttökunnossa.

Täytyy muistaa, että sairaus on poikkeus ja terveyden kuuluisi olla sääntö, ainakin julkisella sektorilla, kuten aiemmin olen todennut. Mutta kenellä olisi pokkaa toteuttaa tällainen so/te-remontti? Ei ainakaan sosiaalidemokraateilla, vaikka he luulevat olevansa alan asiantuntijoita.

Mitä he ovat yrittäneet tehdä on saattaa julkista sektoria pakoilevat lääkärit yhteen kroonikkopotilaiden kanssa tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämä on tarkoittanut ehdotuksia siitä, että LYM-potilaat (liikalihavat, yksinäiset ja masentuneet) koottaisiin jotenkin keskitetysti niiden isojen kaupunkien yliopistosairaaloiden alaisuuteen, joissa eduistaan huolehtivat lääkärit vielä joten kuten viihtyvät. Samalla on ollut kyse pienten terveyskeskusten alasajosta ja maalla asuvien terveydestään huolestuneiden ihmisten tunkemisesta bussiin tai junaan hoidon saamiseksi.

Näitä ongelmia voisi hoitaa eri tavoin, enkä käy tässä suosittelemaan mitään yhtä tapaa. Tämä on vain keskustelunavaus. Ratkaisuja voi keksiä joku muu. Kommentointi on vapaata alla.

Haluaisin kuitenkin, että meillä olisi sellainen julkinen terveydenhoito, joka perustuisi kaiken terävän käyttämiseen potilaan kuntoon saattamiseen. Pillerit ovat liian helppo ja hyödytön tai jopa haitallinen keino ihmisten lääkitsemiseksi. Ne pitäisi siirtää kokonaisuudessaan yksityisen sektorin hallinnoitavaksi, niin kuin muukin huumekauppa (”drug trade”) tällä hetkellä on.