Tag Archives: tikkataulu

Judgment Day part V

Standard

Viikko 45


Voidaan kysyä, mikä olisi edellä esitetyistä tavoista paras tuomaroida väittelyä.

Analyysi

Menetelmän valinta perustuu sen sisäistettävyyteen, helppouteen ja toisaalta tarkkuuteen ja “oikean” tuloksen tuottamiseen, sikäli kuin oikeutta yleensäkään jaetaan näissä ympyröissä.

Tarjolla on siis kolme tapaa:

a) taulukointi-tapa
b) tekstuaalinen tapa
c) tikkataulu-tapa

Menetelmän valinnassa voi olla myös liikkeellä vaistolla tai tunteella. Jos jokin systeemi tuntuu paremmalta kuin toinen, se voi myös toimia käytännössä paremmin. KISS-kriteeri (eli Keep It Simple, Stupid!) on myös toisinaan hyvä tapa erotella jyviä akanoista. Definitiivisen vastauksen toisi vain seuraava toimintatapa: Kolme tuomaria laitettaisiin tuomaroimaan yhtä väittelyä, mutta kaikki käyttäisivät eri metodeja omien päätelmiensä tueksi. Lopulta katsottaisiin, mitä haaviin jäisi.

Taulukointi-tapa-SWOT:

S: perustuu loogiseen ideaan olematta liian matemaattinen
W: on vaikea sisäistää ja soveltaa käytännössä
O: väittelyt, joissa on selkeä arvopohja tai muutostavoite
T: väittelyt, joissa ei ole selkeää arvopohjaa tai muutostavoitetta

Tekstuaalinen tapa -SWOT:

S: perustuu subjektiivisuuteen; siihen, että kaikilla on mielipiteitä kaikista asioista ja että ne on suhteellisen nopea noutaa
W: rajoittaa väittelyn rajat tuomarin oman mielikuvituksen, arvojen ja mediaseuraavuuden mittoihin päästämättä ilmaa ulkopuolelta
O: väittelyt, joihin on äärimmäisen lyhyt varoitus- ja valmentautumisaika
T: väittelyt, joissa on vaativia, vanhoja tai taitavia väittelijöitä

Tikkataulu-tapa-SWOT:

S: perustuu mahdollisuuteen pelata kaksilla hyvillä korteilla; lopputuloksen voi visualisoida aktuaalisella tikkataululla ja tikoilla
W: nelikenttien ja peruspisteiden voidaan katsoa voivan perustuvan moniin mielivaltaisiin kriteereihin
O: värikkäät, sosiaaliset ja moniulotteiset väittelyt ja väittelijät
T: väittelijät, joissa osanottajat ovat niin nuoria tai tuoreita, että he haluaisivat ensisijaisesti rohkaisua ja retorisia vinkkejä

tikkataulukolmioDiskussio

En usko, että on tarpeen ainakaan omalta puoleltani kehitellä uusia tai muita tapoja tuomaroida. Tämä johtuu monista asioista.

  • Esitetyt tavat eivät ole huonoja, vaikka osa voi olla vähän vaikeaa.
  • On epätodennäköistä, että keksisin parempia tapoja, koska nämä vaihtelevat yksinkertaisesta monimutkaiseen.
  • En ole myöskään kiinnostunut jatkuvana tai pitkäaikaisena tuomarina toimimisesta.

Tuomarina toimimisesta jää aina vähän limaisempi sivumaku kuin itse tilanteesta. Sen jälkeen kaikki katselevat suurin, ymmyrkäisin silmin omaan suuntaan ja suuntaavat muutaman ylimääräisen vihaisen katseen. Kritiikin sietokyky on suhteellisen alhainen. Jos ihmiset, joille on koko lapsuus toisteltu, miten ihmeellisiä, älykkäitä ja PR:ltään mahtavia olentoja he ovat, saavat dumauksen osakseen, heidän koko omakuvansa voi särkyä ja korvautua toisella epäjulmuudenkuvalla.

Mutta tuomaria aina tarvitaan maailmassa, joka jahkaa omaa päätöstään, samoin kuin hoitajaakin. Myöskin tiimituomaroinnin mahdollisuus on usein järkevä tapa korvata yhden ihmisen mielipide usean ihmisen mielipiteistä.

Olen myös kiinnostunut muiden ihmisten näkemyksistä tuomaroinnin eri ulottuvuuksista, säännöistä, metaforista, vertauskuvista ja käytännön toteutuksista. Periaatteessa hyvä tuomarointi voi olla kokonainen kokonaisvaltainen teoria eikä pelkästään vain pitkä ja tylsä litania attribuutteja, mittaustuloksia ja kriteereitä.

Judgment Day part II

Standard

Viikko 42


Kun väittelyä tuomaroidaan, tuomaroinniksi voidaan väittää sitä, kun on käytetty vain mutua. Tuomari voi silmät kirkkaina julistaa jonkin puolen voittajaksi todeten, että heillä oli “eniten raskaita argumentteja”. Mutu voi perustua siihen, ettei hän oikeasti tiedä, kumpi oli parempi. Mutu voi perustua myös siihen, että hän pitää enemmän yhden joukkueen ihmisistä ja haluaa auttaa heitä eteenpäin. Jonkin vanhan ajatuksenkulun mukaan retoriikassa valtaa pitää ketju kuka sanoo miten, ja vasta viimeisenä tulee kysymys mitä. Toisin sanoen emme halua aina kuulla totuuden sanoja ihmisiltä, joihin suhtaudumme vihamielisesti tai välinpitämättömästi. Jos he ovat silmiimme rumia tai pliisuja, emme halua kuulla totuuden sanojakaan heiltä. Mutta laitetaan lämmin käsi sykkivälle sydämelle: milloin kuulit viimeksi totuuden sanat jostakin asiasta huippumallilta poislukien aihe “mallimaailman raadollisuus”?

Tämä olkoon kärjekäs alustus, josta siirrytään itse tuomarointiin.

Tässä on ensimmäinen yritelmäni väittelyn tuomaroinnin määrittelemiseksi. Lähdin liikkeelle siitä ajatuksesta, että käyttäisin kahta kriteeriä:
a) sitä, mitä puhe on omine ansioineen ikään kuin monologina esitettynä ja toisaalta
b) sitä, mitä se on suhteessa muihin puheisiin ja yleisöönsä.
Päätin, että puhe saa kerroinpisteen dialogisuudestaan (1x, 1.2x, 1.5x jne.), jota kutsutaan myös koeffisientiksi – ja peruspisteet monolo(o)gisuudestaan. Oheisissa kuvissa puheiden osuvuutta kuvitellaan tikkataulun muotoon: mitä osuvampi puhe, sitä lähempänä sen “tikka” on taulun keskustaa. “Taulu” puolestaan on jaettu neljään lohkoon (nelikenttänä) osoituksena siitä, kuinka hyvin puhe sijoittuu muiden puheiden joukkoon.

Kuvio1-dS-jpg

Kuvio2-dS-jpg

Nämä kaksi yhdistyvät kolmannessa kuvaksi integroiduksi kokonaisuudeksi…

Kuvio3-dS-jpg
Olen käyttänyt monia eri numeerisia kriteereitä peruspisteiden laskemiselle (argumenttien määrä, sikäli kuin niitä ehtii tunnistamaan; minuuttien täysi käyttö ja niin edelleen). Yhdessä voitaisiin keskustella siitä, mikä varsinaisesti on yksittäisen puheen paras kriteeri tai standardi. Samoin lopullisessa versiossa olisin täysin avoin muiden ihmisten kannoille siitä, mikä koeffisientti olisi sopiva palkinto minkäkinluonteisesta puheesta. Liikuttaisiinko numeron 1 desimaalien ympärillä vai mentäisiinkö reilusti 2:nkin puolelle? Koeffisientin pointti on lähinnä, että se voi muuttaa huonot peruspisteet hyviksi loppupisteiksi, ihan niin kuin oikeassakin maailmassa joskus käy. Puhuja voi ts. kääntää tilanteen dialogisuudellaan edukseen, jos hän ei saa monologiaan syttymään tai sytyttämään.

Näistä tulisi yksittäisen puhujan totaalisumma, josta voitaisiin laskea yksittäisen parin summa, josta voitaisiin laskea yksittäisen puolen totaalisaldo, minkä jälkeen myös voittaja olisi selvillä. Voitto tulisi pisteillä, eikä vastapuolikaan voisi joitakin tapauksia lukuunottamatta jäädä ilman pisteitä. Väittelyssä ei siis nähtäisi 21-0-tilanteita tai 6-0-voittoja. Harva on nolla retoriikassa.

Kaiken kaikkiaan väittelyn tuomarointi on kuin sorsastusta syksyisellä ruskajärvellä. Valtava määrä sorsia lentää ohi, valtava määrä hauleja ammutaan taivaalle, ja saalistakin yleensä tulee. Saalista ei vain ole välttämättä se, mihin alun perin tähdättiin. Sorsastuksen tulos lasketaan sen perusteella, mitä maahan tippui eikä sen perusteella, mitä lensi yli. Osumat muistetaan, ohilaukauksia ei. Siksi tulos ei ole ehkä kaikesta hyvästä tahdostakaan ja yrityksestäkään huolimatta objektiivinen vaan subjektiivinen, jota temperoi kollektiivinen.